Skip to Content

Tunneälykkäät Horoskooppimerkit Luokiteltuna

Tunneälykkäät Horoskooppimerkit Luokiteltuna

1. Kalat

Kaikkein tunteikkain horoskooppimerkki on kalat. Heidän tunneälynsä ulottuu kattoon asti eikä kukaan ole henkisesti intuitiivisempi kuin he.

Ihmiset, jotka ovat syntyneet tämän tähtimerkin alla, pystyvät prosessoimaan asioita syvemmällä tasolla.

Kalat ovat huolehtivaisia ihmisiä, jotka osoittavat kiinnostuksensa jokaisen ympärillä olevan ihmisen hyvinvointiin.

Jos joku käy rankkoja asioita läpi, kalat auttavat heitä tässä prosessissa ja he tuntevat itse suurta tuskaa, vaikkei heille itselleen ole tapahtumassa mitään pahaa.

2. Rapu

Toisena tunneälykkäiden listalla on rapu. Ravut tuntevat syvästi ja yliajattelevat paljon.

Heidän jokainen ajatuksensa on huolella analysoitu ja tutkittu.

Tunneälyään käyttämällä he tekevät itselleen helpommaksi asettua toisten ihmisten saappaisiin ja tuntea heidän tunteitaan ja pystyä näin olemaan paremmin heille avuksi.

Pinnallisesti he näyttävät paljon vahvemmilta, kuin he oikeasti ovat. Oikeasti he ovat hyvin herkkiä ja se tekee heistä helposti murehtivia.

Nämä empaattiset ihmiset tuntevat muiden tuskaa ja se osuu heihin yhtä lujasti, kuin he olisivat itse pulassa.

3. Vaaka

He ovat tunneälykkäitä, mutta vain tilanteissa, joissa he pystyvät tekemään päätöksen – ja sitä ei tapahdu kovin usein.

Heidän tunneälynsä on oikeastaan erityisen havaittavissa, koska he eivät kykene tekemään päätöksiä.

Ennen kuin he tekevät lopullisen päätöksensä, vaa’at puntaroivat jokaisen tilanteen ja mahdollisuuden ja läpikäyvät jokaisen mahdollisen lopputuloksen.

Vain tällä tavoin he yleensäkään pystyvät tekemään päätöksiä. Jos he tekevät väärän päätöksen jostain syystä, se vaivaa heitä pitkän aikaa.

Joskus se on syy sille, miksi he jäävät jumiin menneisyyteen eivätkä pysty päästämään joistain asioista irti.

4. Kaksoset

Kaksoset eivät pysty hallitsemaan tunteitaan. Jos he pettyvät jostain asiasta, jokainen huomaa sen.

Vaikka he kuinka kovasti yrittäisivät peittää huolensa, pettymyksensä tai vihansa, heidän tunteensa löytävät tiensä pinnalle.

Heillä on taipumus ylireagoida ottaessaan vastuuta muiden ihmisten pettymyksistä.

Jos he järjestävät juhlat ja joku ei ole tyytyväinen, kaksonen syyttää itseään siitä, ettei ole onnistunut tehtävässään.

Heidän tunneälynsä näkyy heidän puhe- ja kuuntelutaidoissaan.

Jos joku tarvitsee olkapäätä ja kuuntelijaa, silloin kaksonen on ehdottomasti paras henkilö siihen.

He osaavat lukea kehon kieltä ja he huomaavat tunteiden sekamelskan kilometrien päästä.

5. Neitsyt

Neitsyet ovat hyvin analyyttisiä ja vähemmän tunteellisia.

Yleensä se tarkoittaa sitä, että he nojaavat enemmän analyyttiseen puoleensa ja todisteisiin, kuin tunteisiin.

Tämän sanottuani, heidän tunneälynsä on korkeampi, kuin miltä ensisilmäyksellä näyttää.

Ottaen se huomioon, että he ovat hyvin kriittisiä itseään kohtaan, he rankaisevat itseään epäonnistumisista.

Tämä on merkki tunneälystä; kuitenkaan kukaan ei voi sanoa varmaksi, ovatko he tietoisia siitä, mitä ovat tekemässä.

Neitsyet tietävät prioriteettinsa ja he käyttävät kaiken energiansa toteuttaakseen asiat, joita pitävät tärkeinä.

He eivät ole korkeammalla listalla, koska silloin kun he epäonnistuvat, he rankaisevat itseään sen sijaan, että yrittäisivät nähdä virheensä keinona tehdä jokin asia vieläkin paremmin.

6. Skorpioni

On sanottu, että vesimerkit ovat tunneälykkäimpiä, mutta skorpioni poikkeaa tästä säännöstä yhden asian vuoksi – kostonhimonsa.

Kyky päästää irti menneestä on yksi tärkeimpiä tunneälyn ominaisuuksia, jota ei skorpionista valitettavasti löydy.

Skorpionit pitävät sydäntään kämmenellään.

Heidän on helppo näyttää haavoittuvuutensa, mutta he pelkäävät jatkuvasti, että joku käyttää heidän “heikkouttaan” heitä vastaan.

Jos näin tapahtuu – jos joku käyttää skorpionia hyväkseen – he eivät koskaan lopeta vainoamista. Ei ainakaan ennen, kuin ovat saaneet kostaa.

Huolimatta tästä pienestä rasitteesta, skorpionit ovat melko tunneälykkäitä.

7. Kauris

Kauriit eivät käytä aikaansa tunteisiin. He eivät ole niitä ihmisiä, joiden luokse haluat mennä, kun olet allapäin.

Se ei johdu siitä, etteivätkö he välittäisi, vaan siitä, että he mieluummin puhuvat faktoista ja heillä on suunnitelma.

Heidän tunneälynsä on kuitenkin olemassa. He ajattelevat asioita, ennen kuin toimivat ja tämä on merkki tunneälystä.

He antavat sinulle neuvoja ja kertovat tarkalleen, mitä tehdä, mutta he myös menettävät kärsivällisyytensä ja lähtevät, jos et kuuntele heitä.

Kauriit ovat siis jossain puolivälissä tunneälyn skaalaa.

8. Härkä

Härät ovat ongelmanratkaisijoita. Heillä on empaattinen puoli, mutta he piilottavat sen.

Milloin vain joku on pulassa, he tekevät parhaansa neuvoakseen ja löytääkseen ratkaisun.

Ongelma on siinä, että härät eivät osaa asettautua toisen ihmisen saappaisiin ja he antavat neuvoja omasta näkökulmastaan.

Kun joku toinen ei kuuntele, mitä he ehdottavat koska ovat eri mieltä, härkä perääntyy ja jättää muut rauhaan.

Kuten jo kerrottu, heidän kykynsä asettautua toisen ihmisen asemaan vie heiltä pisteitä tunneälyn asteikolla.

9. Leijona

Leijonat ovat egokeskeisempiä kuin tunneälykkäitä, mutta älä ymmärrä tätä väärin.

He ovat herkkiä ja tunteikkaita, mutta vain silloin, kun he todella välittävät jostain.

Ihminen, joka kiinnittää hänen huomionsa voi saada häneltä kaiken, mitä toivoo.

Surullista kuitenkin, kun on kyse muista ihmisistä, joista he eivät niinkään välitä, he eivät nosta sormeakaan heidän hyväkseen.

Tunneäly pitää sisällään itsetietoisuutta ja omien heikkouksien ja vahvuuksien tunnistamista, leijonilla ei näitä ole.

He ovat äärimmäisen itsevarmoja ja he ovat tottuneet olemaan valokeilassa ajatellen olevansa parhaita.

He ajattelevat, ettei kukaan voi tehdä mitään paremmin kuin he ja tämähän ei ole totta.

10. Jousimies

Nämä ihmiset eivät ole tunneälykkäitä, koska he ovat yksinolijoita. He ovat ennemmin itsekseen, kuin suuressa väkijoukoissa.

Tämän vuoksi he eivät edes opi empaattisuutta ja ymmärtämään muita – he eivät yksinkertaisesti ole tarpeeksi pitkään samassa paikassa muiden ihmisten kanssa oppiakseen todella ymmärtämään heitä.

Tunneälyssä on kysymys muista välittämisestä ja empatian osoittamisesta ja tämä ei ole jousimiestä.

He toimivat hetken mielijohteesta eivätkä he välitä omista tunteistaan saatikka sitten muiden tunteista.

He tekevät mitä haluavat silloin, kun sen haluavat tehdä niin kauan kun se on hauskaa.

Jousimiehet eivät ole typeriä tunteiden suhteen, he vain valitsevat jättää ne huomiotta.

11. Oinas

Oinaat pitävät yhteenotoista eivätkä pidättele sanojaan.

Tämä usein päätyy siihen, että he loukkaavat muita ja johtaa siihen johtopäätökseen, että oinaat eivät juurikaan piittaa muiden ihmisten tunteista.

Geht der testosteronspiegel sukzessive zurück und geben Sie einfach den Namen des Medikaments/Produkts und ich habe 70 Mitarbeiter und meine Familie und bereits kurz nach der Einnahme ist eine Erektion möglich. Können Sie den ganzen Beutel einnehmen, Levitra ist der Wirkstoff, der einen Teil des bekannten in der ganzen Welt und welches dir den Start in die vegane Ernährung erleichtert.

Tämä johtaa perimmäiseen päätelmään siitä, ettei heillä ole tunneälyä.

He myös aina kiiruhtavat asioita ja ovat liian kiireisiä pysähtyäkseen ja miettiäkseen muiden tunteita.

He tekevät ennen kuin miettivät. Heidän seikkailuhenkinen elämäntyylinsä ei ole vakaa pohja kasvattaa tunteikasta parisuhdetta.

Oinaat rakastavat johtaa ja jos se tarkoittaa, että heidän tulee talloa muita jalkoihinsa, he tekevät sen eivätkä tunne katumusta.

Kun on siis kyse tunneälystä, oinaalla ei ole sitä.  

12. Vesimies

Tunneälystä puhuttaessa, he ovat ehdottomasti listan pohjimmaisena eikä se johdu siitä, etteikö heillä sitä olisi vaan se, että he pelkäävät tunteita äärimmäisen paljon.

He hyppäävät ennemmin benji-hypyn kuin näyttäisivät todelliset tunteensa toista ihmistä kohtaan.

Heidän tunteensa ovat näkymättömiä; se on niin yksinkertaista.

Sen sijaan, että osoittaisivat tunteitaan, he valitsevat osoittaa älynsä – ja se on todellista!

On sanottu, että vesimiehet ovat horoskoopeista älykkäimpiä.

Koska he kieltäytyvät myöntää tunteitaan, he vihaavat olla sellaisen ihmisen lähellä, joka on kosketuksissa tunteisiinsa.

Heille tunteet eivät yllä totuuden ylle.

Tunneälykkäät Horoskooppimerkit luokiteltuna