On olemassa monia kauhutarinoita, joissa elämme. En ikinä villeimmissä unissanikaan uskonut sinun olevan yksi niistä. Katsos, se trauma, jonka sinä aiheutit, on vaikuttanut elämääni monin tavoin. Varjo, jonka ylleni asetit, aiheutti omituista ja tuskaista sairautta, joka hiljalleen tappaa minua. Sairaus, josta en voi parantua lääkkein, vain hiljaisin kyynelin.
Järjellä ajateltua, minä väistin suuren luodin. Kuitenkin sen sirpaleet osuivat suoraan sydämeeni. Tunsin osan minusta kuolevan ja mieleni on vaikea päästä pois tästä selviytymisen autopilotti-vaiheesta.
Huomio, josta minun tulisi kiittää, on se, että tämä parisuhde päättyi ennen naimisiinmenoa ja lasten hankintaa, on hölynpölyä. Kyllä, opin siitä. Kyllä, olen kiitollinen, etten mennyt tämän miehen kanssa naimisiin, enkä saanut hänen kanssaan viattomia lapsia. Kuitenkin trauma, jonka aiheutti se, että olin yhdessä myrkyllisen manipuloivan narsistin kanssa, viipyilee pääni yllä joka päivä.
Tunnen henkisesti itseni rikki revityksi. Se on paljon enemmän, kuin tavallinen sydänsuru. Hukkasin itseni johonkin tuohon parisuhteeseen. Hukkasin itseni johonkin, joka ei välittänyt minusta tippaakaan. Nyt käsittelen tuskaa, jonka pilalle mennyt parisuhde aiheutti ja yritän löytää itseni uudelleen.
Tämä on paljon enemmän, kuin tavallinen sydänsuru. Se on paljon pahempaa. Se on tauti, jonka yrität parantaa, mutta jotenkin se aina palaa vainoamaan sinua. Se on arpi, jota ei mikään laastari pysty peittämään. Tuho on olemassa, pinnan alla tuskin näkyvissä, mutta olemassa.
Ollakseni rehellinen, minulla ei ole aavistustakaan, kuinka tämä kaikki tapahtui. Oletin seurusteluvuosiemme jälkeen, että sinä olit joku, johon voin luottaa – minä kuitenkin rakastin sinua. Oletin, että sinä olit joku, joka oikeasti välitti hyvinvoinnistani. Minulla ei ollut hajuakaan siitä, että sinä käyttäisit kyyneleitäni ja suurimpia huoliani keinonasi satuttaa minua. Käyttäisit niitä aseina saadaksesi haluamasi.
Koin lähes verenmyrkytyksen sen vuoksi, että sait minut tuntemaan syyllisyyttä syödessäni hampurilaista salaatin sijaan. Sallin sinun käyttää pelkoani hyväksesi. Mikä pahinta, etten koskaan ymmärtänyt, että se oli väärin. Ja hiljaiset kyyneleeni olivat vielä pahempaa. Ne kuluttivat minut hiljalleen loppuun. Hiljaa, koska en suostunut uskomaan, että sinä olit sellainen ihminen, kuin oikeasti olit.
Mikä vielä sydäntä särkevämpää, on se, että ystäväni ja perheeni epäilivät, mitä on tapahtumassa. Kun he olivat valmiit puolustamaan minua sinulta pakkaamalla tavaroitani, minä olin aina valmis puolustamaan sinua. Puolustin sinua, koska rakastin sinua ja puolustin sinua, koska luulin, että sydämessäsi on pieni hiven hyvää ja hellää.
Valitettavasti olin kamalan väärässä ja valitettavasti ei ole olemassa ohjeistusta siihen, kuinka selviytyä tästä tuhosta, jonka minulle aiheutit. Ainoa asia, joka tuntuu helpottavan tuskaani, on itkeminen enkä minä häpeä myöntää sitäkään. Ainoa asia, jonka voin sinulle kertoa, että toivon, että olisin kuunnellut sisintäni ja lähtenyt ulos tästä myrkyllisestä elämästä aiemmin.
Ymmärrän, että minun täytyy kiivetä korkealle vuorelle päästäkseni yli tästä. Ymmärrän, että tämä on matka itseni parantamiseen, jossa osan minusta on kuoltava – kuten rapu, jonka tulee kuolla, jotta keho voi selviytyä. Ymmärrän, että se on vain hyväksi. Ymmärrän, että on vain ajan kysymys ja tulen ymmärtämään, että uusi minä tulee olemaan paljon vahvempi, kuin entinen minä.