Kun luotat johonkin, sinä teet sen hyvässä uskossa. Luotat ihmisiin täydestä sydämestäsi ajatellen, etteivät he koskaan käytä sitä hyväkseen tai satuttaakseen sinua.
Mutta useimmiten ihmiset, jotka hajottavat meitä, ovat niitä, joiden emme ikinä olisi uskovan tekevän niin.
Se ihminen, jonka vannoimme olevan sellainen, joka ei ikinä satuttaisi minua, hajottaakin minut palasiksi. Ja kuinka voit ikinä toipua siitä, että sinut hajotti sellainen ihminen, jota rakastit ja johon luotit eniten?
Minä yritin unohtaa, mutta se ei onnistunut. Yritin pitää hänet poissa mielestäni, tein mitä tahansa pitääkseni itseni kiireisenä, mutta se ei auttanut.
Sitten yritin ymmärtää, mutta en vain pystynyt. En pystynyt käsittämään sitä, koska en olisi ikinä tehnyt samoin.
En olisi ikinä käyttänyt toisen luottamusta hyväkseni huonolla tavalla, kun tiesin, mitä tuo ihminen on käynyt läpi. En olisi ikinä heittänyt bensaa liekkeihin.
En ikinä hajottaisi toista. En ikinä tekisi mitään niin brutaalia kenellekään, koska tiedän, kuinka paljon se sattuu.
En pelkää käydä läpi helvettiä, koska pelkään, että tämä tulee vain pahenemaan.
Asia, joka pelottaa minua eniten, on se, etten ole varma, tulenko koskaan olemaan enää oikeasti onnellinen.
Koska joka kerta kun hymyilen, ajatus tapahtuneesta alkaa kolkuttaa mieleni pohjalla. Ja päädyn olemaan täysin voimaton sen edessä.
Kun sinut hajottaa joku, johon luotit eniten, sinä muutuit täysin toiseksi ihmiseksi.
En ole puoliksikaan se ihminen, joka olin aiemmin. En naura niin paljon kuin aiemmin.
Hermostun sillä hetkellä, kun joku kysyy minulta jotain henkilökohtaista. Kieltäydyn kertomasta ihmisille, mitä tunnen.
En häpeä. En vain halua kertoa kenellekään, mitä minulle tapahtui.
En halua kenenkään tietävän, kuinka naiivi olin tai kuinka luotin väärään ihmiseen. En halua kenenkään tietävän, kuinka heikko olin.
Kun sinut satuttaa joku, johon luotit eniten, pelkäät rakastaa uudelleen.
Minua kauhistuttaa avata sydämeni kenellekään enää. Pelkään avautua. En halua tällaista tapahtuvan minulle enää koskaan.
Suojelen sydäntäni ja työnnän imisiä kauemmas heti, kun tunnen perhosia vatsassani. Koska tiedän, etten kestä toista sydänsurua.
Kun sinut satuttaa joku, johon luotit eniten, unohdat kokonaan, kuinka luottaa.
Kuka näyttäisi minulle, ettei kaikki ole samanlaisia? On vain liikaa pyydetty riskeerata ja hyväksyä kenenkään auttavaa kättä todistaakseen minun olevan väärässä.
On liikaa työtä antaa itseni rakastaa taas. Tein sen kerran ja se ei tehnyt minulle hyvää.
Pahinta siinä, että sinut hajottaa joku, johon luotit eniten, on se tunne, ettet ole arvokas ja se pysyy ihoni sisällä joka päivä.
Kun hajoat, tämä tunne, ettet ole tarpeeksi hyvä, pitää otteessaan koko ajan. Kerran kannoin itseäni kuin arvokkainta jalokiveä ja nyt minulla ei ole siitä tunteesta mitään jäljellä.
Minä ajattelen jatkuvasti, etten ole tarpeeksi hyvä, tuon ihmisen vuoksi, johon luotin kaiken itsestäni.
Ihmiseen, johon luotin eniten, ei nähnyt minun olevan arvokas, joten hän päätti hajottaa minut. Jos en ollut arvokas sille, jota rakastin, kuinka minä voisin olla arvokas jollekin toiselle?
Katselen jatkuvasti olkani yli, odottaen pahinta ihmisiltä. Suojautuneena oleminen on syvältä, mutta ainakaan minun ei tarvitse olla huolissani siitä, että joku satuttaisi minua enää.
Kukaan ei voi hajottaa minua enää, koska kenelläkään ei ole mahdollisuutta päästä sisälleni. En päästä ihmisiä enää elämääni.
Uskoin, että jokaisessa on jotain hyvää. Uskoin, että ihmiset ovat hyviä.
Ja nyt kun ylitseni on kävelty niin monta kertaa, minulla ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin päästää irti heistä, jotka polttivat reikiä sydämeeni.
En usko noita tyhjiä lupauksia siitä, ettei he satuttaisi minua. Koska tiedän, että he tekevät sen, jos vain annan heille siihen mahdollisuuden.
En ole vihainen enkä heitä kirousta heidän ylleen. Olen yksinkertaisesti pettynyt itseeni.
En vain käsitä, kuinka saatoin olla niin naiivi, että annoin jollekin työkalut minun hajottamiseeni ja uskoin vahvasti, ettei hän niin tekisi.
Ehkä sallin itseni palata entiselleni. Ehkä annan elämälle toisen mahdollisuuden.
Ehkä päätän rakastaa ja luottaa jälleen, mutta tuo ’ehkä’ ei tule tapahtumaan ihan heti.