Minä olin vielä keräämässä särkyneitä sirpaleitani ja yritin liimata niitä yhteen, kun tapasin sinut. Olin kaukana valmiista aloittamaan jotain uutta, minun sydämeni hädin tuskin sykki.
Minä olin opettelemassa hengittämään uudestaan, opettelin rakastamaan itseäni taas ja yritin laittaa elämääni taas radalleen – en odottanut sinun osuvan polulleni.
Olin tottunut vain tuskaan ja pettymyksiin. Se oli ainoa, mitä tunsin ja siitä tuli minulle normaalia, vaikka tiesin syvällä sisimmässäni sen olevan kaukana siitä.
Siksi sinun saapumisesi oli shokki. Se, että minuun sattuu, oli kaikki, mitä osasin odottaa. Mutta kaikki tuo onni, mitä sinä toit elämääni, on jotain, mitä en osannut kuvitellakaan – tuo tunne.
Se tuntui upealta, en ollut koskaan tuntenut mitään sellaista. Sinä rauhoitit ahdistukseni ja pelkoni.
Sinä olit aina avoin ja rehellinen eikä minun pitänyt nähdä paljon vaivaa tulkitakseni ristiriitaisia signaalejasi, kuten olin aiemmin tehnyt.
En ollut ainoa, joka näki vaivaa. Painotus oli henkisen siteen muodostaminen, ei vain fyysisen.
Ja minä ajattelin, ettei tämä voi olla totta. Ei sinunlaisia miehiä ole olemassakaan. Minun on oltava unessa, josta en halua herätä koskaan.
Mutta pelkoni herättivät minut jatkuvasti, minä pelkäsin menettäväni sinut.
Minua kauhistutti se, että minulla oli ensimmäistä kertaa jotain aitoa ja oikeaa. Minulla oli joku, joka osaa rakastaa.
Parisuhteemme kehittyi nopeasti, sinun oli helppo avautua minulle ja kutsua minut elämääsi ja sydämeesi. Mutta minä olin vieläkin varuillani, minä olin vielä sydän särkyneenä, joten yritin hidastaa tahtia.
Minä pelkäsin, että rakkaus, joka syttyy nopeasti, palaa loppuun vieläkin nopeammin. Minä pelkäsin sinun olevan samanlainen, kuin hän. Minä olin täynnä epäilyksiä parisuhteesta, jota me yritimme rakentaa.
Joten jatkoin pakenemista, mutta sinä et antanut minun paeta. Sinä vedit minua vain lähemmäksi.
Minä halusin sinun tietävän kaiken minusta, joten minä kirjaimellisesti kerroin kaiken – niistä, mistä olin ylpeä ja niistä, mitä häpesin. Minä jaon onnelliset tarinat kanssasi ja myös tuskalliset.
Halusin sinun tuntevan oikean minän eikä vain hyviä puolia.
Halusin sinun tietävän, etten ole löytänyt keinoa päästä eroon menneisyydestäni. Halusin kantaa sieluani ja sitä, mitä sydämestäni oli jäljellä.
Minun menneisyyteni ei sallinut minun nauttia hetkestä. Tuska, jota kannoin mukanani sekottui onneen ja minä olin hukassa.
Ja jälleen kerran sinä jätit minut sanattomaksi. Sinä otit vastaan sanani, pelkoni ja ahdistukseni ajatellen, että ne on ihan tavallisia asioita.
Sinä halasit minua pitkään ja lujasti, kunnes aloin tuntea olevani turvassa sinun lähelläsi. Minä todella tarvitsin sitä.
Tarvitsin jonkun, joka ymmärtää. Tarvitsin jonkun, joka hyväksyy. Tarvitsin jonkun, joka oikeasti välittää minusta.
Mutta älä koskaan ajattele, että olit siinä täyttämässä jonkun tyhjän kolon, jonka joku toinen jätti.
Sinä olit siinä taivaan lähettämänä enkelinä, joka seisoi vierelläni, kunnes minä olin tarpeeksi vahva täyttääkseni itse tuon tyhjyyden.
Minun piti korjata itseni, minun piti löytää taas oma hymyni ja minun piti toipua kokonaan.
Minun piti taistella epävarmuuksiani vastaan. Minun piti ratkoa luottamusongelmat, jotka joku toinen loi ja lopettaa sinun epäilemisesi.
Minun piti löytää itseni, jotta pystyin löytämään tämän rakkaustarinan, jota sinä olit rakentanut meille alusta asti.
