Jos minun tulisi kuvailla sen aikaista elämääni yhdellä sanalla, se olisi ‘odottaminen’.
Minä odotin koko ajan jotain. Odotin hänen viestejään ja puhelujaan. Odotin hänen löytävän aikaa minulle. Odotin hänen sanovan ’minä rakastan sinua’. Odotin hänen olevan valmis parisuhteeseen.
Odotin hänen valitsevan minut, mutta hän ei koskaan sitä tehnyt.
Surullisin osa, jota on vaikea myöntää, on se, että minä odottaisin vieläkin, jos hän ei olisi jättänyt minua.
Minä vieläkin nielisin hänen tyhjät sanat ja lupaukset. Minulle olisi vieläkin ok olla hänen varasuunnitelmansa. Minä vieläkin pitäisin kiinni toivosta, että jokin hänen sisällään muuttuisi ja me olisimme yhdessä.
Minä jatkoin itselleni valehtelemista.
Valehtelin, että kaikki oli ok sillä tavoin. Valehtelin, että minun ei tarvitse määritellä meitä. Valehtelin, että olin rauhallinen, ’mitä tahansa tapahtuu – se tapahtuu’ –tyylinen tyttö.
Valehtelin siksi, että halusin hänet elämääni niin kovasti, että se oli ainoa keino minun pitää hänet.
Valitsin ignoorata kaikki varoitusmerkit silmieni edessä, varoitukset, jotka kehottivat minua pysymään kaukana. Minä en nähnyt niitä.
Hän sanoi minulle, ettei hän ole valmis parisuhteeseen vielä, ja minä olin hullu, kun pidin kiinni tuosta ’vielä’ sanasta. Ajattelin, että asiat muuttuisivat tulevaisuudessa.
Keksin tekosyitä hänen käytökselleen ajatellen, että hän vain tarvitsi lisää aikaa.
Odottaessani hänen rakastuvan minuun, minä rakastuin häneen koko ajan syvemmin.
Minun ihastukseni häneen muuttui rakkaudeksi ja toivoin sen saman tapahtuvan hänelle. Minä kiinnyin häneen koko ajan kovemmin ja luin kaikki merkit siten, kuin halusin ne nähdä.
Kaikki pienet ihastuksen merkit, joita hän näytti, olivat suuria mielessäni.
Minä elin niillä huomion rippeillä, joita hän minulle antoi, vaikka se ei ollut koskaan tarpeeksi. Minä tunsin oloni koko ajan riistetyksi. Janosin koko ajan lisää, mutta tyydyin vähempään, koska ajattelin, ettei ole muuta vaihtoehtoa.
Hän välitti minusta. Minä tiedän sen. Minä olen varma siitä nytkin. Mutta hän ei koskaan rakastanut minua. Ei samalla tavalla, kuin minä rakastin häntä.
Hän rakasti minua vain puoliksi. Minulla oli vain pieni paikka hänen sydämessään. Hän rakasti minua kuin varasuunnitelmaa sillä välin, kun minun koko sydämeni oli hänen. Sillä välin kun minä haaveilin elämästäni hänen kanssaan, hän tiesi koko ajan, ettei hän ole siinä jäädäkseen.
Siksi minun koko sydämeni hajosi sirpaleiksi enkä ole vieläkään saanut niitä kasattua. Toisaalta hän pysyi ehjänä, vahingoittumattomana ja koskemattomana, koska hän ei ollut koskaan minun sillä tavalla, kuin minä olin hänen.
Hän oli minun suurin rakkauteni ja suurin ja rankin opetukseni.
Hän opetti minulle, että jos rakkaus ei kulje molempiin suuntiin, se on arvotonta. Hän opetti minulle, että tuska on suurempaa, kun olet jossain sellaisessa, jota ei ole määritelty eikä siinä ole lupausta sitoutumisesta.
Hän opetti minulle, että minun tulee kunnioittaa itseäni tarpeeksi ja odottaa sitä, mitä minä ansaitsen.
Ettei minun tulisi jahdata ketään, kertoen, kuinka mahtavia voisimme olla yhdessä, jos hän ei näe sitä itse. Että minun rakkauteni ei yksin riitä. Että minä olen vahvempi, kuin uskonkaan ja että minä voin tehdä itseni onnelliseksi.
Kaikken tärkeintä on se, että hän opetti minulle, ettei minun tule koskaan tyytyä olemaan kenenkään varasuunnitelma. Ansaitse olla jonkun ensimmäinen ja ainoa vaihtoehto.