Sinä päästät minusta irti. Heti kun minä edes ajattelen tekeväni samoin, sinä tulet takaisin ja satutat minua jälleen.
Joskus minä oikeasti tunsin olevani kuin lelu sinun lapsellisissa käsissäsi.
Sinä poimit minut ja leikit kiltisti. Sitten yhtäkkiä heitit minut sivuun – kuin olisi arvoton.
Olen aina varovainen rakkauden suhteen. Varmistin, että olen turvassa eikä kukaan päässyt lähelle sydäntäni.
Mutta kun tapasin sinut, minun on vieläkin mahdotonta kuvailla tuota tunnetta oikein.
Minä tunsin jotain, mitä en koskaan ole tuntenut aiemmin.
Sait minun muurini murtumaan.
Tunsin rakkautta niin nopeasti. En edes ymmärtänyt, mitä oli tapahtumassa.
Minä vain tunsin oloni turvalliseksi sinun käsivarsillasi, kuin mikään ei voisi satuttaa minua.
Tunsin, että olit siinä jäädäksesi. Minä olin onnellinen. Minusta tuntui hyvältä.
Mutta minun ei olisi pitänyt antaa suojani laskeutua niin helposti. Se sattui niin paljon.
Sinä et ole mies, jollaiseksi sinut kuvittelin. Sinä olet vain hemmoteltu kakara, joka kuvittelee ansaitsevansa kaiken.
Sinä satutit minua niin kovasti ja palasit takaisin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Se olisi rauhallista taas hetken, sitten myrskyt ja salamat iskivät taas.
Sinä et koskaan pysynyt poissa liian kauan – jokin veti sinua luokseni. Aivan kuten se veti minua sinun luoksesi. Minä luulin sitä rakkaudeksi.
Kerroit aina korjaavasi kaiken. Sinulla oli paljon ongelmia – ne olivat pääosin sinun sisälläsi.
Sinä sanoit, että sinä muuttuisit minun vuokseni. Minun rakkauteni muuttaisi sinut.
Mutta se ei muuttunut. Se ei koskaan tule muuttumaan. Sinä olisit vieläkin pahempi seuraavalla kerralla.
Minä rakastin sinua silti. Hyvää ja pahaa.
Ei ihme, että tunsin kuten tunsin, me olimme täysin pakkomielteisiä toisiamme kohtaan.
Meillä oli intohimoa, jota harvoin kohtaa. Ikävöin suudelmiasi.
Se oli jotain erilaista. Suutelimme toisiamme, kuin se olisi ainoa asia, joka pitäisi meidät hengissä.
Mutta se ei ollut tarpeeksi. Se ei ollut koskaan tarpeeksi.
Minä tarvitsin kaiken. Sinun sydämesi. Sinun vartalosi. Sinun sielusi.
Vain yksi niistä ei ole tarpeeksi.
Minä rationalisoin. Minä järjestin kaiken pääni sisällä. Minä tiesin, ettet ole hyvä minulle.
Sinä kirjaimellisesti tuhosit minut. Sisältä ja ulkoa.
Pidit minua itsestään selvyytenä. Et kunnoittanut minua ja sait minut tuntemaan oloni mitättömäksi.
Kun rakastat jotain, kuten sinä sanoit rakastavasi minua, sinä et tee tuollaisia asioita. Sinä et tule ja mene.
Sinä pysyt mitä tahansa tapahtuu. Minä kerroin sen sinulle miljoona kertaa.
Minun järkeni tietää tämän. Ajatukseni löysivät rauhan ja tiedän sen tosiasian, ettei sinua ja minua koskaan enää ole olemassa.
Mutta minun sydämeni….
Minun särkynyt sydämeni rakastaa vieläkin kaikin palasin.
Se ei vain päästä irti.