Kai meillä kaikilla on rankkoja päiviä? Tämä on yksi elämäni vaikeimmista päivistä. Minun on hyvästeltävä mies, josta en ole vieläkään valmis päästämään irti. Jopa tämän kirjeen kirjoittaminen on sydäntäsärkevää minulle.
Rehellisesti sanottuna olen valmis, koska tiedän, että on vihdoin aika alkaa ajatella itseäni. Mutta sydämeni ei ole. Sydämeni on hallinnut mieltäni liian kauan, enkä voi antaa sen enää tehdä niin.
Tiedättehän, miten sanonta kuuluu: “Sydän tahtoo, mitä se tahtoo”, ja valitettavasti emme voi tehdä asialle paljoakaan.
Tiedän, ettei sydäntä voi saada lakkaamaan rakastamasta jotakuta. Tiedän sen, koska olen yrittänyt. Yritin niin kovasti laittaa tunteeni syrjään ja päästää irti sinusta monta kertaa, mutta en vain pystynyt siihen.
Sydäntä ei vain voi saada tekemään mitään, ja usko minua, kukaan ei toivo sitä enemmän kuin minä.
Vaikka kuinka yritin, en pystynyt unohtamaan sinua. En saanut sydäntäni lakkaamaan rakastamasta sinua. Mieleni käski minun päästää sinut menemään, mutta sydämeni taisteli kynsin ja hampain sitä vastaan.
Tämä jatkuva taistelu mieleni ja sydämeni välillä on muuttunut todella sietämättömäksi. En vain kestä sitä enää. Minun on täytynyt tehdä tämä lopullinen päätös ja sydämeni on lopulta hyväksyttävä se.
Tiedän, että se on omaksi parhaakseni. Tiedän, että mieleni on itse asiassa pelastanut minut siltä, että sydämeni särkyy – voi luoja, lopetin jopa laskemisen, kuinka monta kertaa.
Sydämeni tarvitsee vielä jonkin aikaa prosessoidakseen tätä ja ymmärtääkseen, miksi minun oli tehtävä se – miksi minun oli jätettävä mies, jota rakastin enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa.
Se tarvitsee myös aikaa parantuakseen. Ja se on ihan hyvä. Toivon vain, että jonain päivänä se on valmis päästämään jonkun uuden sisään. Toivon, että sydämeni pystyy jonain päivänä rakastamaan taas jotakuta.
Tämä ei ollut vain sinun virheesi, sinun on tiedettävä se. Me molemmat teimme virheitä ja tämä on lopputulos. On vain aika lähteä omille teillemme.
Näistä virheistä huolimatta meillä oli myös hauskaa yhdessä ja jaoimme niin monia kauniita hetkiä. Rakkautemme oli aina niin erityistä. Sitä on vaikea unohtaa. Oikeastaan se on mahdotonta.
Se oli ennen kuin lakkasit riitelemästä. Se oli ennen kuin luovuit rakkaudestamme, ennen kuin lakkasit rakastamasta minua.
Vannot yhä, että rakastat minua, mutta en voi enää uskoa sinua. En näe sitä kipinää silmissäsi, kun katsot minua. En tunne sitä enää kosketuksessasi.
Tiedän, että mikään elämässä ei ole pysyvää. Kaikella on rajansa ja kaikki päättyy. Tiedän, että asiat muuttuvat.
Sinä muutuit. Rakkautemme muuttui. Meille kaikki muuttui. Muistan kuitenkin rakkautemme aina hymyillen.
Olen aina tiennyt, että ihmiset voivat lakata rakastamasta toisiaan ja he voivat erota. Ajattelin vain, ettei meistä koskaan tulisi sellaista pariskuntaa. Uskoin todella, että olimme “loppuelämämme”.
Muistan aina sen päivän, kun tapasimme ensimmäisen kerran. Ensimmäisen kerran kun pidin kädestäsi kiinni. Ensimmäisen kerran, kun kietoit kätesi ympärilleni. Ensimmäisen suudelmamme.
Ensimmäisen kerran näin silmistäsi, että olit rakastunut minuun täysin.
Vaikka en rakastuisi enää koskaan, olen aina onnellinen, koska minulla oli etuoikeus tavata kerran todellinen rakkaus.
Siksi haluan myös kiittää sinua. Näytit minulle, mitä todellinen rakkaus on. Näytit minulle, mitä tarkoittaa olla todella arvostettu ja vaalittu jonkun toimesta, vaikka suhteemme lopussa se muuttui.
Jonain päivänä sydämeni paranee. Autan sitä liimaamaan takaisin ne rikkinäiset palaset ja se pystyy jatkamaan. Se pystyy päästämään jonkun uuden sisään. Mitä ikinä tuleekaan seuraavaksi, olen varma, että pysyt aina sydämessäni.
Hyvästi, rakkaani. Pidä itsestäsi hyvää huolta. Toivottavasti Jumala antaa sinulle kaiken, mitä pyydät. Rakkaani, ainoa rakkauteni, hyvästi ikuisesti.