Kun katson elämääni taaksepäin, monet ihmiset ovat aiheuttaneet minulle erilaisia henkisiä tuskia. Oli ihmisiä, joiden tavoitteena oli leikkiä sydämelläni ja loukata tunteitani ja ihmisiä, jotka eivät ehkä tehneet sitä tahallaan.
Mutta totuus on se, että he kaikki satuttivat minua.
Ja kun ajattelen sinua, en tiedä, mihin ryhmään sinut laitan. Laitoitko minut käymään läpi niin suurta henkistä tuskaa tahallasi vai teitkö sen vain siksi, että et ollut huomaavainen etkä koskaan ajatellut tunteitani?
Joka tapauksessa, se minkä laitoit minut käymään läpi, ei ole verrattavissa mihinkään muuhun, mitä olen elämässäni kokenut. Enkä puhu tässä vain negatiivisista tunteista.
Minä yritän sanoa, että tuska, jonka kävin läpi vuoksesi, on ollut intensiivisin tunne elämässäni. Saatat ajatella minun liioittelevan, mutta tämä on totuus.
Henkinen tuska, jonka tunsin vuoksesi, oli vahvempi kuin kaikki onni, mitä olen tuntenut elämässäni. Vahvempi kuin mikään tunne, jonka olen kokenut.
Kun ajattelen sitä, se oli vahvempi kuin rakkaus, jota sinua kohtaan tunsin.
Ja pahinta on se, ettet koskaan ollut edes tietoinen siitä, kuinka paljon minua satutit.
Jotenkin aina onnistuit syyttämään, että minä ylireagoin ja että minä olin vain liian tunteellinen ja herkkä. Sinä aina syytit minua siitä, että esitin uhria tai kaikki oli minun syytäni.
Ehkä sinun oli helpompi katsoa asiat tuosta näkökulmasta kuin katsoa totuutta silmään. Ehkä et koskaan voinut hyväksyä sitä, että sinä olit hirviö, joka teki elämästäni helvetin.
Tai ehkä et tiennyt, mitä minulle teit, mutta jatkoit alitajuntaisesti ilman armoa.
Joka tapauksessa, totuus on, ettet koskaan ottanut vastuuta sanoistasi tai teoistasi minua kohtaan. Vähintäänkään et koskaan myöntänyt, että olit syyllinen siihen, että minuun sattui tai nähnyt uhrauksiani, joita tein parisuhteemme vuoksi. Sinä esitit aina, ettei sinun tarvitse ottaa vastuuta siitä, miten kohtelit minua kaltoin.
Kuin kyyneleeni, unettomat yöni, epävarmuus, jonka sinä aiheutit ja sydänsuruni ei ollut sinun asiasi.
Ja joskus ajattelen, että tämä sinun käytöksesi on satuttanut minua enemmän, kuin asiat, joita minulle teit.
Ja siksi minä toivon vilpittömästi, että se päivä tulee, kun ymmärrät kaiken sen, mihin minut laitoit. Tarkoitan, että oikeasti ymmärrät sen, koska minä en halua sinun kertovan sinun ymmärtävän jotain vain ollaksesi suurempi mies.
Älä ymmärrä minua väärin – huolimatta kaikesta aiheuttamastasi tuskasta, en silti toivo sinun kokevan mitään samaa. En halua sinun joutuvan käymään läpi sitä, minkä minä kävin, koska se on jotain, mitä en toivoisi pahimmalle vihamiehellenikään.
En halua sinun kytevän syyllisyydentunteessakaan. Kuitenkin tehty mitä tehty ja omatuntosi yhtäkkinen herääminenkään ei voi muuttaa mitään.
En halua sinun pyytävän anteeksi myöskään. En valehtele sinulle – se olisi mukava kuulla, rehellinen anteeksipyyntö, mutta kun ajattelen sitä, vaikka sillä ei ole suurta merkitystä minun sisälläni enkä ole varma, saisiko se oloani yhtään paremmaksi.
Tuskani ei pyyhkiytyisi vaikka sinä kokisit saman. Mitä tahansa teetkin, kuinka elämääsi elätkin ja mitä sinulle tapahtuu, minun sieluni arvet säilyvät.
Haluan sinun vain ymmärtävän, mitä sinä minulle teit ja ottavasi vastuun teoistasi, vaikka tekisit sen yksin ilman, että koskaan tietäisin siitä.
Ja haluan sen olevan opetus sinulle – ettet koskaan edes ajattelisi tekeväsi jotain samanlaista toiselle naiselle elämässäsi.
