Näin sinut yhtenä iltana. Nojasit baaritiskiin, ylläsi tuo tumma puku, jota niin rakastin tuon valkoisen paitasi kanssa, joka paljasti päivettynyttä ihoasi. Sinun hiuksesi oli kammattu taakse, nuo hiukset, joilla rakastin leikkiä.
Nuo hiukset, joiden väliin upotin sormeni kun me rakastelimme. Sinun huulesi suutelivat viskilasia, kuin elämäsi olisi siitä riippuvainen. Ja silmäsi. Kirkkaan siniset silmäsi tarkkailivat huonetta, etsien seuraavaa uhria.
Tiesin, miten tarina tulisi menemään. Sinä iskisit hänet, saisit hänet tuntemaan olevansa erityinen tuon illan ajan. Tuohon iltaan hän tulisi palaamaan takaisin joka kerta, kun saat hänet tuntemaan itsensä arvottomaksi. Iltaan, jota hän katsoisi taaksepäin joka kerta kun katsot toista naista.
Iltaan, jolloin sait hänet rakastumaan itseesi, jonka hän tulee muistamaan joka kerta, kun hajotat hänet. Se tulee olemaan ilta, jota hän katuu koskaan tapahtuneen ja sinä olet luoti, jota hän ei voi väistää.
Sinä olet edelleen sama mies, jota kerran rakastin, mutta jota minun ei olisi pitänyt rakastaa. Olet edelleen itsekäs ja itsekeskeinen ja kieltäydyt näkemästä ihmisiä ympärilläsi. Ei se ole niin, ettet näe heitä vaan valitset olla näkemättä.
Muistan, kuinka veit hiljalleen palasia minusta silloin, kun sinä halusit. Se tuntui hyvältä omata se voima, luulisin. Mutta sinä olet vieläkin tyhjä. Sinä vieläkin etsit jotain, joka täyttää tuon tyhjyyden sisälläsi ja sinä jatkat epäonnistumista.
Olet vieläkin sama valehtelija – annat tyhjiä lupauksia kuin kakun koristeita. Jokin tekee ne kauniiksi, mutta sisältä se on mätää. Sisältä se ei ole muuta kuin tuskaa. Sinä lupaat sitoutumista, uskollisuutta ja rehellisyyttä ja samalla sinä jo suunnittelet seuraavaa peliä.
Sinä saat hänet odottamaan itseäsi, tyytymään sinuun sillä välin, kun sinä jo suunnittelet ulospääsyä. Ja uskon rehellisesti, etten minä luottanut sinuun täydellä sydämelläni, mutta luulen, että tämän täytyi tapahtua, jotta voisin kunnioittaa itseäni enemmän.
Sinä olet edelleen sama kiittämätön paskiainen. Onko sinulla mitään hajua siitä, kuinka onnekas olit? Sinulla oli nainen, joka oli valmis tekemään sinusta koko elämänsä. Nainen, joka asetti sinut ykköseksi, ainoaksi vaihtoehdokseen ja hänen kaikekseen.
Nainen, joka rakasti sinua enemmän kuin itseään. Mutta sinulle se ei ollut koskaan tarpeeksi. Sinä olisit voinut pitää maailmaa käsivarsillasi eikä se vieläkään olisi tarpeeksi. Se ei tule koskaan olemaan tarpeeksi ja sinä tiedät sen.
Olet vieläkin sama ääliö – et mies, vaan virhe. Sinä pelaat muiden ihmisten sydämillä ja tunteilla, kuin ne olisivat sinun. Sinä hajotat heidän toiveensa ja luottamuksensa päivittäin, ilman mitään tunnon tuskaa. Se on vain jotain, mitä teet, kuten sinä sanoit, ’se ei ole sinussa tyttöseni.
Sinä tiesit, etten pysty tähän; sinä tiesit, etten koskaan asetu aloilleni.’ Kuinka hitossa minun olisi pitänyt tietää se? Tai kukaan meistä? Kaikkien niiden lupausten, suudelmien ja kauneimpien sanojen joukosta, kuinka minä olisin voinut nähdä sinun valheesi?
Näin sinun lähtevän hänen kanssaan ja sillä hetkellä en tuntenut muuta, kuin sääliä häntä kohtaan. Sillä hetkellä se, jota pelkäsin eniten, ei tuntunut miltään muulta.
Sillä hetkellä ymmärsin, että olen päässyt sinusta yli ja vihdoin valmis siirtymään eteenpäin. Se vei minulta kauan päästä tähän, koska sinä olet hyvä rikkomaan ihmisiä. Liian hyvä.
Mutta mina olen vihdoin kokonainen ja onnellinen jälleen. Vihdoin rakastan itseäni tavalla, jonka en uskonut olevan mahdollista. Vihdoinkin kun katson peiliin, en enää näe rumia arpiani ja hajonnutta ihmistä.
Näen itseni – minun voimani, intohimoni silmissäni ja ilon hymyssäni. Näen lujan naisen, joka kulki oman surunsa yli, surun, johon sinä hänet ajoit. Näen upean naisen, joka on valmis rakkauteen, elämään ja nauruun jälleen. Katson itseäni ja tiedän olevani onnellinen. Ja sinä olet edelleen sama ääliö.