Ikävöin häntä vieläkin, vieläkin hän vaeltelee ajatuksissani kuin kutsumaton vieras, enkä voi sille mitään. Se on vielä ok, kun olen hereillä.
Se on helpompaa päivällä, mutta kun ilta saapuu, kun annan ajatuksilleni tilaa ennen nukahtamista, hän ilmestyy enkä pysty hätistämään häntä pois.
Ei ole keinoa sulkea ajatuksiani ja löytää tuota pientä rauhaa sisälläni ilman häntä, jota kaipaan niin kovasti.
Olen niin monet kerrat nähnyt täysin vieraan ihmisen kadulla ja hänen paitansa muistuttaa hänen silmiensä väristä. Viattoman muukalaisen tuoksu heittää minut takaisin aikaan, jolloin me olimme onnellisia. Kaikki tuo saa minut ajattelemaan. Kaikki tuo saa minut ikävöimään mennyttä.
Pidän itseni kiireisenä päivisin, jotta unohtaisin hänet. Teen kaiken mahdollisen, jotta en muistaisi hänen kasvojaan, hänen tuoksuaan, hänen kävelyään tai puhettaan.
Teen kaikkeni, etten ikävöisi häntä, koska tiedän, ettei minun pitäisi.
Minä tiedän, ettei minun pitäisi, mutta jostain syystä en pysty.
Eikä siinä ole oikeasti mitään järkeä. Minun tulisi vihata häntä.
Minun tulisi vihata jokaista ajatusta hänestä, hänen läsnäoloaan, hänen kaikkeaan. Ja siltikin, hän on aina siinä, mieleni perukoilla odottaen minua laskemaan muurini alas ja päästä ajatuksiini.
Kukaan ei tiedä, kuinka tunnen. En vain voi antaa kenenkään tietää. Kaiken sen jälkeen, mitä hän teki minulle, minulla ei ole oikeutta ikävöidä häntä.
Vain hullu ihminen tekisi niin ja silti minä teen niin. Joten pidän suuni kiinni ja kärsin yksin.
Minun täytyy pitää se omana tietonani. Minun tulee pysyä hiljaa ja käydä läpi tätä tuskaa, ettei minulla ole häntä itselläni enää.
Tiedän, että hänestä on nyt vaikea päästää irti. Tiedän, ettei mikään haihdu yhdessä yössä, mutta yhtä asiaa en ymmärrä.
Järkevä osa minua huutaa minua unohtamaan hänet. Se muistuttaa minua niistä kamalista asioista, joita hän teki minulle.
Se kertoo minulle, ettei hän koskaan muuttunut, vaikka annoin hänelle niin monta tilaisuutta eikä seuraava tilaisuus tekisi siihen muutosta.
Mutta tunteellinen, ’järjetön’, puoleni tuo hänet koko ajan takaisin. Se jatkaa hänen hymyilevien kasvojensa väläyttelyä. Se jatkaa empatian provosoimista ja kaipaa häntä, vaikka sen ei pitäisi.
Totuus on, että muistan vain kaikki hyvät asiat.
Muistan, kuinka hän sai minut nauramaan niin kovasti, että vatsaani sattui. Muistan, kuinka hän teki itsestään täysin pellen vain saadakseen kasvoilleni pienen hymyn.
Muistan kaiken hölmön, mitä yhdessä teimme. Kuinka onnellisia me olimme ilman huolen häivää.
Me ajattelimme, että rakkaus on niin yksinkertaista. Oli olemassa ongelmia ja me valitsimme ignoorata ne.
Me esitimme, että mitään ei tapahtunut, kunnes ne palasivat takaisin ja sitten yhtenä kertana se oli liikaa.
Kaikki ne asiat, joita lakaisimme maton alle, joita me piilotimme, palasivat takaisin ja osuivat vasten kasvojamme. Siitä ei ollut paluuta.
Yhtenä päivänä minulla oli hänet ja seuraavana päivänä hän oli täysin vieras. Hän oli poissa.
Enkä pysty pakottamaan itseäni unohtamaan häntä. En pysty lopettamaan hänen ikävöimistään. Ja tiedän, että minun pitäisi.
Kaikesta tästä huolimatta, tiedän, ettei hän ansaitse tulla ikävöidyksi. Tiedän, että olen täysi idiootti, kun olen jumissa noissa onnellisissa muistoissa, joita meillä oli yhdessä. Tiedän, että minä olen ainoa.
Sillä aikaa, kun minä kieriskelen sängyssäni öisin yrittäen potkaista häntä ulos ajatuksistani, tiedän, että hän nukkuu täysin rauhassa.
Tiedän, ettei hän ikävöi minua eikä hän ajattele minua.
Sitten olen vihainen itselleni. Olen vihainen, koska olen jumissa hänessä ja hän päästi minusta irti jo kauan sitten.
Hän oli se, joka lopetti meidät. Hän oli se, joka ei halunnut taistella enää. Minä halusin meidän toimivan, mutta hän ei välittänyt tarpeeksi yrittääkseen.
Minä annoin hänelle aikaa ja tilaa kääntää asiat ympäri, mutta hän ei nähnyt asiaa niin.
Arvelen, että olin vain joku satunnainen, johon hän törmäsi matkan varrella ja minä uskoin meidän pysyvän ikuisesti. Minä olin väärässä.
Mutta tiedätkö, mitä minä olen oppinut?
Minä ennemmin ikävöin häntä sellaisena, kuin minä muistan hänet. Minä ennemmin ikävöin hänen hyviä puoliaan.
Tiedän sen olevan parhaaksi, koska tiedän, että olisimme olleet onnettomia, jos olisimme pysyneet yhdessä.
Joten ennemmin ikävöin häntä, kuin olen hänen kanssaan.