Sen myöntäminen itselleen, että ihminen, jota kohtaan sinulla on vahvoja tunteita ei rakasta sinua takaisin, on musertavaa ja vaikeaa.
On kuitenkin vaikeampaa yrittää selvittää se, miten lopettaa välittämästä sellaisesta, joka ei välitä sinusta tippaakaan.
Kun on tietoinen siitä, että se, jonka vuoksi sinä siirtäisit vuoria ei nostaisi sormeakaan sinun vuoksesi luo monenlaisia tunteita ihmisessä.
Ensin olet vihainen, sitten et voi muuta kuin miettiä, mikset ole tarpeeksi hyvä hänelle, ettei hän rakasta sinua takaisin.
Sitten sinä yrität taistella hänen rakkaudestaan kunnes viimein kohtaat rankan totuuden ja ymmärrät, että ainoa oikea vaihtoehto on pakottaa itsesi olemaan välittämättä tästä ihmisestä tavalla tai toisella.
Ei väliä, kuinka kauan olet viettänyt aikaa tämän ihmisen kanssa – tai oletteko edes koskaan olleet oikeassa parisuhteessa, perimmäinen asia on aina sama: Jonkun ihmisen poistaminen sydämestä ei ole koskaan vaikeaa ja siihen liittyy aina tuskaa.
Kuitenkin vaikket sitä uskoisi nyt, on olemassa tehokkaita tapoja toteuttaa se.
Seuraa vain näitä askelia ja vakuutan sinulle, että sinä et enää rakasta tätä ihmistä. Tämä tapahtuu nopeammin kuin osaat kuvitellakaan.
1. Hyväksy totuus
Yrität sitten lopettaa rakastamasta entistä romanttista puolisoasi tai ihmistä, joka ei koskaan oikeasti ollutkaan sinun, jos mietit kuinka lopettaa välittämästä jostain, ensimmäinen askel on aina katsoa totuutta suoraan silmiin ja tehdä parhaasi hyväksyäksesi sen.
Mitä tahansa sinulla oli tämän ihmisen kanssa, on tullut päätökseen ja hän ei ole tulossa takaisin vaikka kuinka paljon haluaisit niin.
Sen sijaan että yrittäisit voittaa hänet takaisin, sen sijaan että tuhlaisit energiaasi yrittäessäsi saada hänet rakastamaan sinua, säästä itsekunnioituksesi ja pakota itsesi tunnistamaan merkit ja hyväksy se totuus, että hän ei välitä sinusta.
Älä salli itsesi nostaa toivoa tai tyytyä joihinkin olemattomiin vihjeisiin hänen tunteistaan – tämä ihminen ei rakasta sinua ja sinun on aika lopettaa pitämästä hänelle paikkaa sydämessäsi.
2. Myönnä itsellesi omat tunteesi
Jos yrität selvittää, miten lopettaa välittämästä jostain, sinun tulee olla valmis itsetutkiskeluun.
Ensiksi myönnä itsellesi omat tunteesi, koska itsepetos ei vie sinua minnekään.
Myönnä se, että sinä välität tästä ihmisestä ja sinun rakkautesi on ei-toivottu. Myönnä se, että sinä kärsit äläkä häpeä tuskaasi.
Jos se on helpompaa, kirjoita tunteesi paperille. Tällä tavoin visualisoit ne paremmin ja tiedät tarkalleen, mitä vastaan olet taistelemassa.
3. Mutta älä anna niiden vallata sinua
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi sallia tuskasi määritellä sinua tai ottaa sinua valtaansa täysin.
Kyllä, sinä olet kulkenut rankkaa polkua jo jonkin aikaa, mutta sinä olet paljon enemmän kuin sydänsuruinen ihminen.
Älä salli itsesi vajota täysin tuskan valtaan äläkä anna ajatuksesi täyttyä vain tällä.
Älä salli tämän negatiivisuuden imeä sinusta elämää äläkä salli särkyneen sydämesi muuttaa sinua täysin toiseksi ihmiseksi.
Totuus on se, että sinuun sattuu, mutta se ei tarkoita sitä, että sinun tulee antaa näiden negatiivisten tunteiden blokata sinua olemasta iloinen aina välillä.
Vaali noita harvoja ilon hetkiä ja yritä kovasti saada niitä lisää.
4. Muista tämä aika elämästäsi
Niin vaikealta kuin se kuulostaakin, sydänsurut ovat osa elämää ja jotain, mitä me kaikki koemme jossain kohtaa elämässämme.
Tämä ei kuitenkaan ole ensimmäinen kerta, kun tunnet näin ja vakuutan sinulle, se ei ole myöskään viimeinen kerta.
Ihmisellä jota rakastat on oikeus olla rakastamatta sinua takaisin etkä voi tehdä mitään, joka saisi hänet tuntemaan toisin.
Samaan aikaan sinulla ei ole oikeutta olla vihainen jollekin siitä, ettei anna sinulle niitä tunteita, joita häneltä odotat.
Vaikka kaikki se, mitä nyt käyt läpi, vaikuttaa maailman lopulta, totuus on, että sinä tulet selviytymään.
Sinä selviydyt tästä hengissä ja sinusta tulee vahvempi kuin koskaan aiemmin.
5. Lopeta menneisyyden romantisoiminen
Kun päätämme parisuhteen, useimmilla meillä on tapana idealisoida sitä ihmistä, jota kohtaan meillä vielä on tunteita ja sitä aikaa, jonka vietimme heidän kanssaan.
Yhtäkkiä eksäsi viat vaikuttavat täysin kadonneen.
Me alamme muistaa heidät täydellisenä puolisonamme ja nähdä parisuhteemme paljon parempana, kuin se oikeasti olikaan.
No, jos vielä mietit, kuinka lopettaa välittämästä jostain, yksi ensimmäisistä asioista on lopettaa menneisyyden romantisoiminen.
Tämä ei tarkoita sitä, että sinun tulisi puhua pahaa eksästäsi aina kun sinulla on siihen mahdollisuus tai että sinun tulisi halveksua koko parisuhdettanne.
Sinun ei tarvitse pakottaa itseäsi vihaamaan häntä, mutta sinun tulee olla realistinen kaikesta, mitä oli meneillään.
Asiat teidän kahden välillä päättyivät syystä ja joka kerta kun mietit yhteen palaamista, mieti ennemmin sitä syytä, kuin kauniita muistojanne.
Tällä tavoin pääset takaisin todellisuuteen joka kerta, kun mietit ottavasi yhteyttä häneen ja pyytäväsi uutta mahdollisuutta.
Sen sijaan, että pidät pääsi pilvissä, mieti kaikkia niitä aikoja, jolloin tämä ihminen osoitti välinpitämättömyytensä sinua kohtaan ja kaikkia niitä aikoja, jolloin yritit voittaa hänen rakkauttaan ilman menestystä.
Tällä tavoin estät nostalgian ja pidät itsesi tiukasti maan pinnalla.
6. Katkaise kaikki siteet
Tiedät sanonnan, “Poissa silmistä, poissa mielestä”, etkö vain?
No seuraava ja ehkä tärkein askel tässä prosessissa on katkaista kaikki mahdolliset siteet häneen.
Se ei tarkoita sitä, että sinun tulee käyttää ei yhteydenpitoa -sääntöä saadaksesi eksäsi palaamaan luoksesi tai hänen ymmärtävän kuinka paljon hänelle merkitset.
Sinun tulee poistaa hänet elämästäsi, jotta sinulla olisi helpompaa.
Tämä tarkoittaa sitä, että sinun tulee lopettaa kaikki mahdollinen yhteydenpito häneen, jonka yrität unohtaa.
Blokkaa hänet sosiaalisesta mediasta ja poista hänen puhelinnumeronsa. Lopeta hänen stalkkaamisensa äläkä kysele hänestä yhteisiltä ystäviltänne.
Lopeta menemästä paikkoihin, joissa tiedät törmääväsi häneen.
Kaikki tämä saattaa kuulostaa liian dramaattiselta tai jopa tylyltä, mutta luota minuun, se on ainoa asia, joka auttaa ja jotain, mitä sinun tulee tehdä pelastaaksesi itsesi.
Loppujen lopuksi, kuinka odotat unohtavasi jonkun, jos olet häneen jatkuvasti yhteydessä?
Jos tunnet syyllisyyttä siitä, että kohtelet tällä tavoin ihmistä, joka ei vahingoittanut sinua vaan ei vain rakastanut sinua takaisin, älä häpeile kertomasta hänelle, kuinka asiat ovat.
Pyydä kohteliaasti häntä poistumaan elämästäsi, koska sinä yrität unohtaa hänet ja hänen läsnäolonsa sattuu sinuun.
Jos hänellä on hyvä sydän, hän ymmärtää sinua ja katoaa lopullisesti.
7. Hävitä muistot
Siteiden katkaiseminen kulkee käsi kädessä kaiken sen hävittämisen kanssa, joka muistuttaa sinua siitä ihmisestä, jonka yrität unohtaa.
On totta, että kun vanhenet, todennäköisesti haluat pitää tallessa jotain pientä, joka liittyy siihen ihmiseen, jota joskus rakastit.
Mutta tässä kohtaa sinä katselet vanhoja yhteisiä kuvianne ja huone on täynnä hänen tavaroitaan.
Tämän vuoksi sinun tulee siirtää kaikki nämä tavarat pois näkyvistä samalla tavalla, kuin sinun piti poistaa tämä ihminen näköpiiristäsi.
Sinun on aika lopettaa kuuntelemasta “teidän biisiänne” ja lopettaa menemästä paikkoihin, joissa te kaksi kävitte yhdessä.
8. Vältä ajattelemasta, mitä olisi pitänyt ja voinut olla
Yksi suurin virhe, jota useimmat ihmiset tekevät kun yrittävät päästä yli jostain toisesta ihmisestä on sallia “mitä olisi voinut olla” -ajatusten kuluttaa heitä.
Tämä tapahtuu etenkin silloin, jos yrität päästä eroon melkein-parisuhteesta, josta ei koskaan tullut totta.
Et voi muuta kuin miettiä, mitä olisi voinut tapahtua teidän välillänne jos sinun melkein-eksäsi olisi antanut teille mahdollisuuden.
Kuinka asiat olisivat voineet olla, jos hän olisi edes yrittänyt rakastaa sinua takaisin.
No, jos mietit kuinka lopettaa välittämästä jostain, näistä ajatuksista tulee päästä eroon mahdollisimman nopeasti.
Hyväksy, että asiat menivät näin syystä etkä sinä voi muuttaa menneisyyttä. Mitä hyötyä on tuhlata ajatuksiasi sillä?
9. Tee elämääsi joitain muutoksia
Tiedät, kuinka jotkut tytöt leikkauttavat tai värjäävät hiuksensa ja kuinka miehet iskevät heitä kuntosalilla eron jälkeisenä aikana? Tälle on syynsä.
Kun yrität selvittää, kuinka lopettaa välittämästä jostain, yksi tärkeä askel, joka sinun on otettava, on tehdä joitain tärkeitä muutoksia elämässäsi.
Ei ole väliä, muutatko hiustyyliäsi, ostat uusia vaatteita tai vaihdat maisemaa – syy on aina sama.
Jokainen näistä asioista antaa sinulle uuden alun vaikutelman ja se auttaa sinua siirtymään pois kaikesta siitä, mikä on yhteyksissä tähän ihmiseen, joka särki sydämesi.
Sen lisäksi uusien tapojen omaksuminen ja uusien ihmisten tapaaminen on hyödyllistä mielenterveydellesi, se on myös yksi nopein tapa parantaa itsevarmuuttasi ja saada olosi paremmaksi.
10. Pidä itsesi kiireisenä
Toinen tärkeä asia, joka sinun tulee tehdä kun opettelet olemaan välittämättä jostain on varmistaa, että aikataulusi on mahdollisimman täynnä.
Joskus tylsyys ja liika vapaa-aika antaa meille mahdollisuuden ajatella enemmän ja sen seurauksena kärsiä enemmän.
Se ei tarkoita sitä, että itsesi työhön upottaminen on ainoa keino pitää itsesi kiireisenä.
Tämä voi olla myös mahdollisuus tehdä asioita, joita aina halusit tehdä – katsoa suosikkisarjaasi, mennä elokuviin, kuunnella rentouttavaa musiikkia tai ottaa nokosia aina kun haluat.
Tärkeintä on tehdä asioita, jotka tuovat sinulle iloa. Tee parhaasi pitääksesi stressiä loitolla, koska sinulla on jo paljon mielesi päällä.
11.Mutta anna itsellesi aikaa surra
Pidä kuitenkin mielessäsi, ettei itsesi kiireenä pitäminen uuvuta sinua tai olla tekosyynä sille, että pyyhkäiset tunteesi maton alle.
Sen sijaan, että annat tuskasi olla ainoa asia, johon keskityt, salli sille tietty määrä aikaa joka päivä.
Tänä aikana itke, kilju tai tee mitä tahansa, mikä tuntuu parhaalta.
Kun tämä aika on kulunut umpeen, palaa vastuidesi pariin ja jatka elämäsi elämistä.
Toinen tärkeä asia on se, ettet painosta itseäsi liikaa.
Vaikka suruajan tulee päättyä ja vaikket voi sallia sen jatkua loputtomiin, muista, että me kaikki toivumme omaan tahtiimme.
Sen sijaan, että keskittyisit henkisen toipumisesi kestoon, keskity sen laatuun ja tee siitä mahdollisimman menestyksekästä.
12. Asetu takaisin treffailu-markkinoille
Kun kysyt muilta, kuinka lopettaa jonkun välittäminen, useimmat neuvovat sinua etsimään laastari-suhteen niin nopeasti, kuin mahdollista ja näin täyttää tyhjyys sydämessäsi jonkun uuden kanssa.
Kuitenkaan suuren henkisen taakan kantaminen ja menneisyydestä kiinni pitäminen ei ole terveen parisuhteen pohja.
Sinun tulee joka tapauksessa pitää vaihtoehtosi avoinna.
Vain koska yksi ihminen menneisyydessäsi ei antanut sinulle tarvitsemaasi rakkautta, ei tarkoita sitä, että kaikki muut olisivat samanlaisia.
Parasta sinulle on palata treffailu-markkinoille ilman odotuksia.
En sano, että sinun tulee hypätä toisesta suhteesta seuraavaan – anna itsellesi mahdollisuus tavata joku uusi ilman, että tuomitset lopputulosta.
Tällä tavoin sinä voit nauttia sinkkuelämän hyödyistä samalla, kun viihdytät itseäsi ja pidät itsesi kiireisenä.
Ole kuitenkin varovainen, ettet hätistä pois jotain ihmistä menneisyyden traumojesi vuoksi.
13.Vietä aikaa ystäviesi kanssa
Paras lääke särkyneelle sydämelle on olla lähellä niitä ihmisiä, joita rakastamme ja jotka rakastavat meitä takaisin.
Olla lähellä niitä ihmisiä, joiden kanssa voit olla oma itsesi eikä sinun tarvitse esittää mitään.
Nämä ihmiset eivät käytä haavoittuvuuttasi hyväkseen.
Tämän vuoksi sinun tulisi viettää paljon aikaa ystäviesi kanssa, jos yrität opetella olemaan välittämättä jostain ihmisestä.
Sinun ystäväsi ovat siinä ja kuuntelevat sinua, auttavat sinua ylittämään tämän kriisin ja piristävät päiviäsi.
Varmistu kuitenkin, ettet seuraa sokeasti jokaisen neuvoja ja ehdotuksia, koska kukaan ei voi tarkalleen tietää, mitä sinä olet käymässä läpi.
14. Ota tämä opetuksena
Sen sijaan, että lamaannut sen vuoksi, ettei joku välitä sinusta ja pidät tätä maailman loppuna, yritä oppia siitä.
Näe se testinä voimistasi ja sisäisestä vahvuudestasi. Näe tämä ainoastaan elämänhaasteena, josta sinä pääset yli.
Sen lisäksi kaikki se, mitä nyt käyt läpi, voi opettaa sinulle, että kukaan, joka ei rakasta sinua, ei ansaitse myöskään sinun välittämistäsi.
Sinun sydänsurusi näyttää sinulle sen, ketkä ovat oikeat ystäväsi ja ketkä ovat niitä, joista sinun tulisi päästä eroon.
Se näyttää sinulle, mikä on oikeasti tärkeää rakkaudessa ja se saa sinut ymmärtämään, että sinä pystyt selviytymään ilman sitä ihmistä, jota ilman et voinut kuvitella eläväsi.
15. Keskity itseesi
Jos haluat oppia, kuinka lopettaa jostain ihmisestä välittäminen, viimeisin muttei totisesti vähäisin askel on keskittää kaikki energiasi, jota tuhlasit tähän ihmiseen, sinuun itseesi.
Nyt kun olet päässyt eroon niistä, jotka eivät ansaitse sinua, on aika alkaa tehdä itseäsi onnelliseksi ilman, että odotat jonkun toisen tekevän sen.
On aika tehdä työtä itsesi vuoksi ja asettaa itsesi ykköseksi.
Kaikkein tärkeintä on se, että nyt kun olet lopettanut väärän ihmisen rakastamisen, on aika alkaa rakastaa itseä vieläkin enemmän.