En olisi koskaan uskonut, että joskus edes harkitsisin sun jättämistä.
Mutta tässä mä nyt olen: yhtenä päivänä mietin lähtemistä, ja seuraavana olen taas ihan korviani myöten rakastunut suhun.
Ja kaiken tämän meidän rakkauden sotkun keskellä en enää tiedä, mikä olisi oikea valinta.
En tiedä, teenkö oikein, jos lähden, vai jos jään sun luo. Mutta joskus toivon, että olisit kaukana musta.
Välillä tuot mun elämään niin paljon myllerrystä, että kävelen kuin munankuorilla, etten vain satuttaisi sua.
Mietin kahdesti, mitä uskallan sulle sanoa, ja vaikka haluaisin, en voi kertoa sulle kaikkea elämästäni.
En voi kertoa sulle niistä muista ihmisistä, joiden seurassa tunnen oloni turvalliseksi ja jotka tekevät mut onnelliseksi.
En voi, koska silloin sä tuntisit olosi sivuutetuksi. Laitan sut aina etusijalle, ja jos tekisin nyt jotain vain itseni takia, kaikki romahtaisi.
Se on jo alkanut, ja voin jo kuvitella, mitä tapahtuisi, jos lakkaisin yrittämästä.
Tiedätkö, sä olit joskus mun paras ystävä. Pystyin kertomaan sulle ihan kaiken itsestäni, etkä koskaan tuominnut mua. Mutta matkan varrella kaikki muuttui.
Sä et ole enää se sama ihminen kuin silloin, ja mäkin olen muuttunut sun mukana.
Mutta tiedätkö, mikä on kaikkein pahinta? Me molemmat olemme muuttuneet huonompaan suuntaan.
Olemme menossa suuntaan, joka ei tee hyvää kummallekaan, mutta silti emme suostu päästämään toisistamme irti.
Mä olen satuttanut sua ja sä mua, mutta olemme silti yhä yhdessä. En vain tiedä, haluanko elää tällaisen rakkauden kanssa loppuelämäni.
En tiedä, jaksanko enää elää tämän sotkun keskellä. Koska vaikka kuinka yritän, en vain pysty luopumaan susta.
Ja vaikka kuinka usein näytän sulle rakkauteni, et jostain syystä halua ottaa sitä vastaan.
Ihan kuin et uskoisi mua, kun sanon rakastavani sua.
Ihan kuin ajattelisit, että valehtelen kaikesta ja yritän vain pitää sua varalla.
Mutta rakas, sellainen ei ole koskaan käynyt mielessänikään. Kunnioitan sua tarpeeksi halutakseni pitää meidän yksityiselämän meidän välisenä.
Se, mitä meillä on, oli se sitten hyvää tai huonoa, haluan sen kuuluvan vain meille.
Siksi en koskaan paljastaisi meidän salaisuuksia. Siksi en kerro ystävilleni ongelmista, joiden kanssa kamppailemme.
Pidän kaiken sydämessäni, kaukana muista.
En kerro ihmisille, että olet loukannut mua ja että kärsin sun takiasi.
En kerro heille, että koko maailmani on romahtamaisillaan, koska alan menettää elämäni rakkauden.
Vaikenen ja kärsin hiljaa, koska mikään ei muuttuisi, vaikka kertoisin heille, että olemme hajoamassa käsiin.
Kaikki pysyisi samana. Sä vain alkaisit vihata mua entistä enemmän. Loppu vain tulisi nopeammin.
Haluan sun tietävän, että kaipaan niitä päiviä, jolloin emme riitele.
Kaipaan niitä vanhoja hetkiä, kun makasimme sängyssä sylikkäin ja katsoimme vanhoja elokuvia.
Ja silloin tuntuu hetken siltä, että kaikki on taas niin kuin ennen. Kaikki näyttää samalta.
Sun käsi mun kädessä, mun pää sun rinnalla ja sun tuoksu, joka vie mut täysin mukanaan.
Sä olet siinä mun kanssa, sanot kuinka paljon rakastat mua ja ettet haluaisi olla missään muualla kuin mun sylissä.
Sanot, että rakastat sitä, että olen kokonaan sun, ja että olet mustasukkainen kaikille, jotka yrittävät viedä mut pois sulta.
Koska olen ilma sun keuhkoissasi, niin kuin aina sanot. Olen sun ainoa valonpilkahdus, etkä pysty elämään ilman mua.
Ja sitten muutaman päivän ajan musta tuntuu, että päätös jäädä sun luo oli oikea.
Ja sitten yhdessä silmänräpäyksessä sä muutut taas. Sinusta tulee ihminen, jonka kanssa en olisi koskaan kuvitellut eläväni.
Alat tuomita mua pienimmistäkin asioista etkä anna mulle tilaa hengittää.
Ja niinä hetkinä musta tuntuu taas, että mun pitäisi vain lähteä sun luota. Niinä hetkinä en näe mitään ulospääsyä.
Eikä kukaan voi väittää mulle, että tämä on vain tavallinen riita kahden kumppanin välillä.
Tämä on paljon enemmän kuin pelkkä riita. Tämä on aivopesua. Tämä on henkistä väkivaltaa. Tämä on psykologista peliä.
Ja niinä hetkinä vihaan sitä, millaiseksi olet tullut. Vihaan sitä, ettet päästä irti siitä miehestä, johon rakastuin.
Vihaan sitä, että sinusta on tullut juuri se ihminen, jollaiseksi sanoit ettet koskaan muuttuisi.
Ihminen, joka on mustasukkainen mun onnellisuudesta. Ihminen, joka haluaa mun tanssivan pillinsä mukaan ja olevan joku, jota hän voi ohjailla. Ihminen, joka haluaa mut kokonaan itselleen ja päättää, saanko olla onnellinen vai en.
En halua tätä, koska tämä ei ole rakkautta. Ja siksi olemme päätyneet tähän pisteeseen.
Jos mun täytyy esittää jotain, mitä en oikeasti ole, vain jotta pitäisit musta enemmän, en halua sua ollenkaan. Silloin on selvää, ettei meitä ole tarkoitettu toisillemme.
Ehkä me ihannoimme rakkautta liikaa.
Ehkä odotimme siltä valtavasti, ja nyt kun se ei olekaan sellaista kuin kuvittelimme, tunnemme olomme tyhjiksi.
Mutta pahinta on se, ettet edes yritä muuttaa mitään.
Luovutit liian nopeasti ja oletat vain, että kaikki kyllä paranee itsestään.
Ikävä rikkoa sun haavekuplasi, mutta rakkaus ei toimi niin.
Rakkauden täytyy tulla molemmilta puolilta, ja jos sä olet jo luovuttanut meidän suhteen, kaikki mun yrittäminen on turhaa.
Totuus on, että olen saanut tarpeekseni ja haluan taas tuntea rauhaa. Haluan olla taas vapaa. Haluan rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Ja kaikkein tärkeintä on, että haluan löytää vanhan itseni takaisin.
Eikä mua kiinnosta yhtään, jos se ei sovi sulle.
Kun luovutit musta ja siitä, mitä meillä oli, menetit oikeuden sanoa siihen mitään.
Sun olisi pitänyt yrittää, mutta valitettavasti et tehnyt niin.
Hyväksy nyt seuraukset ja anna mun elää elämääni niin kuin olen aina halunnut.
Anna mun ottaa tästä elämästä kaikki irti.
