“Sun mies on niin mukava tyyppi. Sulla on kyllä käynyt tuuri!”
Voi kunpa kaikki ne ihmiset, jotka sanoivat mulle noin silloin, olisivat tienneet totuuden.
Totta kai mun ex-mies oli muiden seurassa aina uskomattoman hurmaava, rakastava ja hellä. Hän oli kaikille ystävällinen, ja hänessä oli sellaista viettelevää energiaa, joka veti puoleensa niin vahvasti, että sitä oli melkein mahdoton vastustaa.
Luulen, että se oli yksi niistä asioista, jotka teki hänestä mun silmissä niin kiinnostavan. Myönnän, että kun tapasimme ensimmäisen kerran, ihastuin häneen ihan päätä pahkaa. Hänen charminsa vei mut mennessään.
Hän oli kaikkea, mistä olin joskus haaveillut: kiltti, intohimoinen, kunnianhimoinen, sitoutunut, älykäs ja itsevarma.
Rakastin sitä, miten itsevarmalta, itsenäiseltä ja neuvokkaalta hän vaikutti. Mulle tuli tunne, että tämä mies pystyisi pitämään musta huolta ja olemaan mun tukena, tapahtuipa mitä tahansa.
Kukaan ei uskonut mua
Kunnes tajusin, että kaikki se oli vain naamio, jota hän osasi kantaa aivan liian hyvin. Harva huomasi, ettei hän oikeasti ollut se ihminen, jona hän esitti itseään. Itse asiassa kukaan ei tiennyt, millainen hän oikeasti oli.
Pahantahtoinen. Sillä sanalla kuvailisin häntä. Mutta aina kun uskalsin sanoa sen ääneen, ihmiset pudistelivat päätään epäuskoisina. Kukaan ei uskonut mua.
“Mitä, hänkö? Ei se voi olla totta!” Mutta kyllä se oli. Se oli todellakin totta.
Mutta alussa kaikki oli enemmän kuin ihanaa
Kuten jo sanoin, mun ex-mies oli unelmieni mies. Tai kenen tahansa naisen unelmamies.
Muistan, kuinka hän pyysi mua tyttöystäväkseen jo meidän toisilla treffeillä. Se tuli mulle yllätyksenä, koska emme vielä tunteneet toisiamme kunnolla. Sanoin hänelle, että musta tuntui ehkä liian aikaiselta tehdä suhteesta virallinen.
Hän vakuutti mulle, että olin väärässä. Hän sanoi olevansa meistä täysin varma ja tietävänsä, että minä olin se oikea nainen hänelle. Ja että hän oli ihan varmasti oikea mies mulle.
Hän puhui siitä vahvasta ja rikkomattomasta yhteydestä, joka meillä kuulemma oli. Hän luetteli kaikki asiat, joita meillä oli yhteistä, ja ylisti ajoitusta ja universumia, jotka olivat tuoneet meidät yhteen.
Nyt kun ajattelen sitä, tuntuu melkein siltä kuin hän olisi yrittänyt saada mut häpeämään sitä, etten nähnyt asiaa heti samalla tavalla. Ihan kuin olisin ollut joku epäkypsä tyttö, joka halusi vain pitää hauskaa ilman mitään sitoutumista.
Ja kaikki vain siksi, että mun mielestä toisilla treffeillä oli liian aikaista aloittaa suhde.
Joka tapauksessa kolmansilla treffeillä hän kertoi rakastavansa mua. Ja huom: kaikki tämä tapahtui yhden viikon aikana. Hän nimittäin vaati, että näkisimme joka päivä hänen töidensä jälkeen.
Kurjuuden alku
Suhteemme ensimmäinen kuukausi oli luultavasti elämäni paras kuukausi, mutta samalla se oli myös elämäni pahimman ajan alku.
Tunsin olevani hänen muusansa. Hän nosti mut heti jalustalle ja sai mut tuntemaan oloni todella erityiseksi. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin, että mies oikeasti rakasti ja arvosti mua.
Hän rakkauspommitti mut niin täydellisesti, että unohdin kuka olin ja mitä mun piti tehdä omalla elämälläni. Menetin itsetuntoni ja kutsuin sitä rakkaudeksi.
Mutta sitten kaikki alkoi päivä päivältä mennä huonompaan suuntaan
Kun kuherrusvaihe oli ohi, aloin saada hänestä outoja viboja. Ensin hän alkoi heitellä muka hauskoja kommentteja mun ulkonäöstä, sekä kahden kesken että muiden ihmisten edessä.
“Vau, sun hiukset on tänään tosi rasvaiset!” tai “Oon aina tykännyt siitä, että mun naisessa on vähän muotoja.”
Ja aina kun otin asian puheeksi, hän sanoi mun olevan liian herkkä ja että mun pitäisi osata ottaa vitsi vitsinä.
Mun ystävät eivät koskaan huomanneet sitä. He näkivät vain ne upeat lahjat, joilla hän hukutti mut – hienot illalliset joka perjantai, yllätysliput jännittäviin paikkoihin ja kalliit korut. Kaikkein suurimpana niistä tietysti upea kihlasormus vain kuuden kuukauden seurustelun jälkeen.
“Tiedän, että tämä voi tuntua aikaiselta, mutta mä olen valmis. Mä tiedän, että sä olet se oikea nainen mulle.“
Ja minä sanoin kyllä, koska uskoin oikeasti, että hän oli se oikea mulle. Luulin, että hän halusi niin kovasti mennä naimisiin kanssani, koska hän ei malttanut odottaa, että saisi viettää jokaisen loppuelämänsä päivän mun rinnallani.
Todellisuudessa hän meni naimisiin mun kanssa, jotta hän saisi enemmän valtaa ja kontrollia mun elämään.
Miten voisin odottaa muiden tunnistavan mun exän narsistiksi, kun en pystynyt siihen edes itse?
Tajusin nopeasti, että avioliittoni oli kaukana siitä, millaiseksi olin sen lapsena kuvitellut. En mennyt naimisiin valkoisella hevosella ratsastavan prinssin kanssa, herrasmiehen, joka olisi ollut valmis suutelemaan maata jalkojeni alla.
Oikeasti menin naimisiin ihmisen kanssa, jonka päätavoite tuntui olevan tehdä mun elämästä kurjaa.
Mun ex-mies oli gaslightingin mestari. Aina kun sanoin, että hän satutti mua jollain teollaan, esimerkiksi loukkaamalla mua tai ylittämällä rajojani, hän väitti, ettei niin ollut koskaan tapahtunut ja että olin kuvitellut kaiken.
Ja surullisinta oli se, että aloin uskoa olevani harhainen. Ajattelin, että minä olin se hullu, myrkyllinen ja paha osapuoli meidän suhteessamme.
Hän syytti mua jatkuvasti asioista, joita ei koskaan ollut tapahtunut, ja minä pyytelin jatkuvasti anteeksi.
Suurimman epätoivon hetkinä yritin puhua jollekulle. Kerroin ihmisille, mitä narsistinen ex-mieheni teki, mutta kukaan ei uskonut mua.
Olin ihan järjettömän surullinen. Ja syytin heitä kaikkia. Miten he eivät voineet nähdä, millainen hän oikeasti oli?
Kunnes ymmärsin: miten voisin syyttää ihmisiä siitä, etteivät he uskoneet mua, kun olin itsekin ollut hänen narsistisen charminsa sokaisema?
Päätin auttaa itse itseäni
Joskus kun kamppailet jonkin asian kanssa, ainoa todellinen apu löytyy lopulta sinusta itsestäsi. Ainakin mulle kävi niin.
Aloin käydä salaa terapiassa, koska kaipasin vahvistusta ja ymmärrystä ammattilaiselta. Ja onneksi sain juuri sitä, mitä olin etsinyt.
Terapeuttini selitti kaiken ja vakuutti mulle, ettei mikään siitä ollut mun syytä. Hän sanoi, että parasta mulle olisi ottaa etäisyyttä häneen ja katkaista hänen narsistinen polttoaineensa.
Hän rohkaisi mua eroamaan, eikä se ollut helppoa. Jouduin käytännössä käymään sen kaiken läpi yksin. Mutta se oli ehdottomasti sen arvoista.
Tajusin, että jos vapauden hinta narsistisesta exästäni oli se, ettei kukaan uskonut mua – niin olkoon sitten niin. Mun henkinen ja emotionaalinen hyvinvointi on mulle paljon tärkeämpää kuin mikään muu.
