Siitä hetkestä asti, kun me tavattiin, mä jotenkin tiesin, ettet sä koskaan pystyisi rakastamaan mua. Ainakaan sillä tavalla kuin mä tarvitsin ja odotin, että mua rakastetaan. Ja mä tiesin, ettet sä koskaan pystyisi rakastamaan mua niin kuin mä rakastin sua.
Silti mä jäin sun rinnalle.
Mä rakastin sua niin paljon, että toivoin aina, että susta tuntuisi samalta. Mutta ei tuntunut. Ja ehkä mun rakkaus ei vain riittänyt meille molemmille.
Mä tarvitsin enemmän kyyneleitä ja unettomia öitä kuin pystyn edes laskemaan, mutta nyt mä vihdoin tajuan: sä et rakasta mua.
Kyllä, sä sanoit mulle aina, että rakastat mua, ja sä varmaan järkytyt tästä oivalluksesta — ehkä jopa loukkaannut. Mutta jos mietit asiaa kunnolla, huomaat, että mä olen oikeassa.
Sä et rakasta mua, koska et ole koskaan laittanut mua etusijalle. Kun rakastaa jotakuta, siitä ihmisestä tulee yksi elämän tärkeimmistä asioista. Tai ainakin hän on ihan listan kärjessä. Mutta sulle kaikki muu on aina ollut tärkeämpää kuin minä.
Sä et rakasta mua, koska pidät mua itsestäänselvyytenä. Sä vain oletat, että mä olen aina siinä ja pidän sun puolia.
Ja sä ajattelet, ettet voi tehdä mitään niin pahaa, että mä lähtisin pois.
Sä et rakasta mua, koska et koskaan anna mulle tarpeeksi huomiota. Kun oikeasti rakastaa jotakuta, sen ihmisen ei tarvitse kerjätä sun huomiota.
Kun rakastaa jotakuta, hänen ei tarvitse odottaa ahdistuneena, aiotko sä soittaa tai haluatko sä nähdä hänet.
Sä et rakasta mua, koska et näytä sitä. Kyllä, sä sanot rakastavasi mua. Mutta se ei riitä. Missä se rakkaus on, josta mä kuulen koko ajan? Mä en näe sitä enkä tunne sitä.
Sä sanot, että olet sulkeutunut ihminen etkä tykkää näyttää tunteitasi, mutta jos sä oikeasti rakastaisit mua, sä löytäisit tavan näyttää sen mulle. Sanat eivät merkitse mitään, jos teot eivät seuraa perässä.
Sä et rakasta mua, koska pelaat mun mielellä. Sun kanssasi mun täytyy aina kyseenalaistaa kaikki.
En tiedä, teetkö sen tahallasi leikkiäksesi mun kanssa ja pönkittääksesi egoasi sillä, että mä jahtaan sua koko ajan, vai teetkö sen tiedostamatta. Mutta fakta on tämä: mä en koskaan tiedä, missä me mennään.
Eikä niin tehdä ihmiselle, jota rakastaa. Jos sä oikeasti rakastaisit mua, tekisit kaikkesi, jotta mä tuntisin oloni turvalliseksi sun lähellä enkä joutuisi koko ajan odottamaan sitä hetkeä, kun sä jätät mut.
Sä et rakasta mua, koska soitat mulle vain silloin, kun tarvitset mua. Sä ajattelet, etten mä koskaan lähtisi sun viereltä, ja tiedät, että mä olisin aina sua varten. Sen sijaan, että arvostaisit sitä, sä käytät sitä hyväksesi.
Kun sun elämässä menee hyvin, susta ei kuulu mitään. Mutta heti kun tulee vaikeuksia, mä olen ensimmäinen ihminen, jolle soitat. Se tarkoittaa vain sitä, että musta on sulle hyötyä — ei sitä, että rakastaisit mua.
Sä et rakasta mua, koska et seiso mun rinnalla silloin, kun mä tarvitsen sua. Kun rakastaa jotakuta, hänen tukenaan ollaan niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.
Mutta kun minä olen se, joka tarvitsee sua, sä et ole koskaan paikalla. Eikä niin kohdella ihmistä, jota rakastaa.
Sä et rakasta mua, koska et hyväksy mua. Kun rakastaa jotakuta, häntä ei yritä muuttaa. Mutta sä et ole koskaan hyväksynyt mua sellaisena kuin olen.
Sulle mä olin aina liian herkkä, liian tarvitseva tai liian takertuva, etkä sä koskaan tehnyt mitään auttaaksesi mua mun epävarmuuksien kanssa. Sen sijaan sä vaadit aina, että muuttaisin itseäni, jotta sopisin paremmin sun odotuksiin.
Sä et rakasta mua, koska sua ei kiinnosta, miltä sun teot musta tuntuvat. Kun rakastaa jotakuta, varoo satuttamasta häntä.
Mutta sä teet aina mitä haluat miettimättä, miten se vaikuttaa muhun tai meidän suhteeseen.
Sä et rakasta mua, koska et koskaan juoksisi mun perään. Kun rakastaa jotakuta, hänen puolestaan taistellaan ja häntä yritetään pitää lähellä.
Mutta sä et koskaan tule mun perään. Sen sijaan sä näytät mulle jatkuvasti, etten ole sulle tärkeä ja ettei sillä olisi isoa merkitystä, vaikka lähtisin sun elämästä.
Sä saatat sanoa rakastavasi mua. Olen varma, että sä jopa uskot niin. Ehkä tämä on parasta, mitä sä pystyt mulle antamaan — kaikilla meillä ei ole samanlaista kykyä rakastaa.
Mutta sä et rakasta mua tarpeeksi. Sä et rakasta mua sillä tavalla kuin mä tarvitsen ja haluan tulla rakastetuksi. Ja kaikkein tärkeintä: sä et rakasta mua niin kuin mä ansaitsen. Etkä sä koskaan tule rakastamaan.
Sen mä vihdoin ymmärrän, ja nyt mä lähden sun luotasi lopullisesti.