Miten ihmeessä päästää yli ihmisestä, joka oli vielä tähän päivään asti sun ehdoton suosikki?
Miten nousta taas jaloilleen ja jatkaa elämää, kun sydän on yhä rakastunut juuri siihen yhteen ihmiseen?
Lue myös:
Miten lähteä treffeille ja antaa jollekulle reilu mahdollisuus, kun koko ajan toivoo vain, että se toinen olisi hän?
Rehellisesti sanottuna en tiedä, minne mun pitäisi mennä, mitä sanoa tai miten hyvästellä sut lopullisesti.
Sillä vaikka mun täytyy jatkaa eteenpäin, osa musta ei ole siihen vielä ihan valmis.
Kaikki sanovat mulle, että tuolla ulkona on vaikka kuinka paljon muita miehiä. Mutta kun tapaa sen oikean ihmisen — tai ihmisen, jonka uskoo olevan se oikea — on vaikea elää tietäen, että hän on jossain siellä, ja hän on ainoa, jonka oikeasti haluaa.
Miten rakkauden voi muka vain sammuttaa, ihan kuin se ei olisi jotain, mikä valtaa sut kokonaan?
Miten pyyhkiä joku mielestä, kun hän on ajatuksissa koko ajan, vaikka olisi kuinka kiireinen tai yrittäisi olla?
Miten pyyhkiä joku sydämestä, kun et edes itse päättänyt rakastua häneen?
Hän on ensimmäinen ajatus ennen kuin silmät edes aukeavat ja viimeinen ajatus ennen kuin ne sulkeutuvat. Ja vaikka et pysty hallitsemaan sitä mitenkään, hän ilmestyy uniisi — niihin, joiden toivoisit olevan totta.
Hän on yhä se ihminen, jolle haluaisit puhua joka päivä. Se, jonka puoleen haluaisit kääntyä, kun jokin menee pieleen tai kun jokin menee juuri oikein.
Hän on yksinkertaisesti kaikki. Miten sellaisesta päästetään irti?
Sillä jos on totta, että välimatka saa sydämen kaipaamaan enemmän, niin ero vain tekee tästä rakkaudesta entistä syvemmän.
Mun ei pitäisi haluta ihmistä, joka ei halua mua. Mun ei pitäisi toivoa, että joku, joka satutti mua, tuntisi olonsa niin kotoisaksi mun elämässä.
Sä olet viimeinen asia, jota mun pitäisi toivoa, mutta samalla ainoa asia, jonka oikeasti haluan.
Jokainen päivä ilman sua tuntuu maratonilta mun elämässä ilman sun läsnäoloa.
Enkä mä tiedä, miten tästä päästään yli. Miten sut muka unohdetaan?
Kaikki sanovat, että aika parantaa sydämen, mutta juuri nyt, tässä hetkessä, kaikki sattuu ihan liikaa.
Ja mä haluan, että se loppuu.
Mutta tässä surussa, joka täyttää mut, on silti pieni toivon kipinä. Löydän lohtua siitä, että maailmassa on olemassa joku sun kaltainen ihminen.
Ja jos rakkauden voisi valita, ja olisit jo etukäteen kertonut mulle, että tämä kaikki päättyisi siihen, että seison omien kyynelteni keskellä, en luultavasti silti olisi muuttanut mitään.
Sillä sä herätit sydämen, joka pelkäsi tuntea jotain näin syvää…
Sä opetit mulle, miten rakastetaan uudelleen, ja sä tulet olemaan se sama ihminen, joka opettaa mulle, miten siitä rakkaudesta päästetään taas irti…
