1. Oinas

2020 tulee olemaan sinun vuotesi. Yleensä suunnitelmasi menevät pieleen, mutta ei tänä vuonna.

Sinä yritit aina niin kovasti viimeistellä asiat ja epäonnistuit lähes joka kerta. Tämä on vuosi, kun unelmasi vihdoin toteutuvat, joten unelmoi suuria!

Yleensä kärsimättömyytesi tulevat sinun ja menestyksesi väliin, joten sinä sabotoit itsesi. Vuonna 2020 näin ei tapahdu ja sinä tulet saamaan jopa enemmän kuin odotit.

2. Härkä

2020 on sinulle täynnä muutoksia. Sinä löydät itsesi täysin uudelleen. Sinä tulet huomaamaan asioita, joita et koskaan osannut arvata osaavasi.

Vaikka et koskaan tuntenut itseäsi, tänä vuonna sinä tulet sen selvittämään ja tulet rakastamaan näkemääsi.

Sinä tulet kokemaan energiabuustin maaliskuun lopusta toukokuun alkuun, joten sinun tulee panostaa energiasi hyvään tarkoitukseen.

Käytä jokainen tilaisuus hyödyksesi tällä aikajaksolla, etenkin jos se liittyy työhön.

3. Kaksonen

Jos ajattelet, että vuosi 2020 on samanlainen, kuin aiemmat vuodet, erehdyt suuresti.

Sinä tulet kokemaan suuria muutoksia ja sinun tulisi käyttää jokainen saamasi tilaisuus siirtyäksesi eteenpäin millä tahansa mielenkiintosi alueella.

Sinä olet onnekas, joten sinun tulee ottaa siitä kaikki irti. Lisäksi sinä olet sellainen ihminen, joka haluaa tutkia asiat perin pohjin ja tällöin hyvä onnesi on hyödyksi.

4. Rapu

Viime aikoina sinulla ei ole ollut juurikaan hyvää onnea tai monia mahdollisuuksia. No vuonna 2020 tämä tulee muuttumaan dramaattisesti.

Valmistaudu siihen, että elämä johdattaa sinut täysin toiseen suuntaan kuin tänä vuonna.

Ensi vuonna sinä pystyt näkemään kaikki ne asiat, joita sinulla on tarjota maailmalle.

On olemassa niin paljon hyviä asioita, joita tulet kohtaamaan ja sinusta tulee vihdoin se ihminen, joka sinun olisi pitänyt olla jo kauan sitten.

5. Leijona

Tämä vuosi tarjoaa sinulle kirkkaan suunnitelman. Sinun energiatasosi on korkealla ja aloitat alusta kaiken, etenkin parisuhteet.

Tämä vuosi on täynnä seikkailuja ja uusia kokemuksia. Älä epäröi vaan kokeile kaikkea, mitä eteesi tulee.

Vuonna 2020 sinulla ei ole ongelmia itsetuntosi kanssa, koska kaikki sujuu haluamallasi tavalla ja sinä käytät valtavaa egoasi hyvin.

6. Neitsyt

Sinä et ole negatiivinen. Sinulla on ‘minä osaan’ –asenne ja tämä positiivisuus johtaa sinut menestykseen koko vuoden.

Sinä kehityt kaikin positiivisin tavoin. Tulee olemaan muutoksia, joihin sinun tulee mukautua, mutta älä pelkää syleillä niitä.

Teet myös terveydestäsi tärkeän. Pidät itsestäsi parempaa huolta, mutta sillä aikaa sinä et sulje silmiäsi rakkaudelta.

Tartut jokaiseen mahdollisuuteen. Elät nousukautta äläkä torju työmahdollisuuksiakaan, koska sinulla on mahdollisuus tienata omaisuus, jos pelaat korttisi oikein.

7. Vaaka

Sinä pidät turvallisuudesta, joten sinä mieluummin pysyttelet asioissa, jotka ovat tuttuja. No vuonna 2020 sinua ravistellaan hieman.

Sinä saat tilaisuuksia tutkia elämääsi kokonaan uudelleen, joten jos olet tarpeeksi rohkea, käytä nämä hyväksesi ja katso, mihin ne sinut vievät.

Tämä saattaa johtaa sinut sielunkumppanisi tapaamiseen. Sinä voit vihdoin saada tuon pitkäaikaisen onnen etkä vain pikaista iloa.

Sitä sinä olet tehnyt kaikki nämä vuodet, mutta tällä kertaa sinä saatat osua napakymppiin ja löytää elämäsi rakkaus.

8. Skorpioni

Tänä vuonna sinä lopulta ymmärrät, että kaikki tekevät virheitä ja se on hyvä asia, koska me opimme niistä.

Aiemmin sinä roikut virheissäsi etkä voinut antaa itsellesi anteeksi, jos teit jotain väärin. Vuonna 2020 se vihdoin muuttuu.

Sinä teet myös seksikkään muutoksen. Ei se, ettetkö olisi ollut seksikäs aiemminkin, mutta vuonna 2020 olet vastustamaton.

Sinä voit valita, kenen kanssa lähdet treffeille, koska sinun syliisi heittäydytään. Onnea valintoihisi!

9. Jousimies

Vuonna 2020 kukaan ei pysty pysäyttämään sinua. Sinä asetat tavoitteesi etkä pysähdy, ennen kuin tavoitat ne yksi kerrallaan.

Nytkin, kun et tee mitään edistyäksesi, sinä teet niin paljon. Kuvittele sitä, kun päätät oikeasti asettaa tavoitteet ja saavuttaa ne. Vain taivas on rajanasi.

Rakkausasioissa sinun on hemmoteltava ensin itseäsi.

Sinun tulee tehdä asioita itsellesi – lähde lomalle ja lepää ja nauti niin paljon kuin pystyt kunnes olet täysin rentoutunut ja tyytyväinen.

Silloin voit löytää parisuhteen, jota et tule katumaan.

10. Kauris

Sinä keskityt työhösi ja loistat kirkkaimmin. Kaikki asiat, joita halusit työssäsi tehdä, tee ne, koska sinä tulet menestymään kaikessa.

Jos sinulla on projekti, jota olet työstänyt jo jonkin aikaa, älä murehdi – se maksaa itsensä vihdoin takaisin ja se tulee huomatuksi.

Jos olet sinkku, sinä tulet myös keskittymään uuden rakkauden löytämiseen. Ystävyyssuhteet merkitsevät sinulle enemmän kuin koskaan.

Ja jos olet jo varattu, parisuhteesi kohoaa aivan uudelle tasolle ja syvenee entisestään.

11. Vesimies

Sinä olet aina epäillyt itseäsi eikä sinulla ole ollut kovinkaan paljon itsetuntoa. Mutta vuonna 2020 unohda kaikki tuo.

Sinä kukoistat ja kasvat vihdoinkin. Sinä kohotat itsetuntoasi ja tuolla asenteella voit tehdä aivan mitä mieleesi pälkähtää.

Rakkausasioissa pidä silmäsi auki työpaikallasi. Rakkaus on kuitenkin se, mitä janoat eniten.

Se työntää ihmisiä pois, mutta vuonna 2020 sinä pelaat viisaasti ja viehätät jotain sellaista, jonka sinä ansaitset.

12. Kalat

Sinut tunnetaan luovuudestasi, mutta vuonna 2020 sinä yllätät itsesi tuolla luovuuden määrälläsi.

Jokainen projekti, jonka halusit tehdä, muttet löytänyt aikaa sille, palaavat mieleesi ja sinä viimeistelet niistä jokaisen.

Sinä et anele rakkautta keskittyen vain yhteen ihmiseen. Sinulla on paljon rakkautta annettavanasi ja sinä annat sen kaikille niille, jotka sitä tarvitsevat ja haluavat.

Sellainen sinä olet ja se on kaunista. Sinä herätät henkiin joitain vanhoja ystävyyssuhteita ja se on ainoa, mitä nyt tarvitset.

Leave a Response