Vuonna 2020 aloitan kaiken alusta. Sallin itselleni breikin, toisen mahdollisuuden aloittaa alusta.

Suunnittelen liikkeeni ja asetan uudelleen tavoitteeni ja unelmani. Aion kasata itseni uudelleen itseni ja rakastamieni ihmisten vuoksi.

Tämä vuosi tulee olemaan uuden minän. Minä tulen olemaan parempi versio itsestäni.

Minä otan harppauksen tulevaisuuteen ja astun tuntemattomaan. En tiedä, mikä minua odottaa, mutta minä en pelkää.

Minä olen valmis kaikkeen siihen, mikä minua odottaa.

Tänä vuonna minä tulen olemaan rohkea ja kokeilen uusia asioita, joita olen aina pelännyt. Tämä tulee olemaan minun vuoteni.

Vuonna 2020 tulen olemaan kiltti itselleni. Tulen olemaan viisaampi.

En anna menneisyyden demonien tulla mukanani uuteen vuoteen. Minä jätän ne lukituiksi toiseen ulottuvuuteen, toiseen maailmaan, kappaleeseen, jonka jo lopetin.

Aivan kuin päätin lauseen paperilla, kun päätin lauseen (piste), minä tulen päättämään tuon kappaleen elämässäni enkä enää ole vankina menneisyydessäni tuon pienen pilkun kanssa.

Vuonna 2020 minä annan itselleni anteeksi. Jätän taakseni kaikki tekemäni virheet.

Annan itselleni anteeksi kaikki kokemani sydänsurut.

Annan itselleni anteeksi sen, että luotin sellaisiin ihmisiin, joihin minun ei olisi pitänyt luottaa ja sen, että laskin suojamuurini niin helposti.

Annan anteeksi ihmisille, jotka satuttivat minua ja annan anteeksi itselleni sen, että pidin itsestään selvyytenä ihmisiä, jotka rakastavat minua.

Minä olen saanut tarpeekseni kaunan kantamisesta kaikkien pieleen menneiden parisuhteitteni vuoksi. Niiden, jotka lipuivat käsistäni ja jotka jättivät suuret arvet.

Annan itselleni anteeksi kaikki ne sielut, jotka jätin tuntemaan kipua ja kyyneleet, jotka minä aiheutin.

Annan anteeksi niille, jotka pitivät minut hereillä yöllä ja nyyhkyttivät huoneessani. Annan anteeksi itselleni ja annan anteeksi heille.

Annan anteeksi menneisyydelleni, koska se oli niin ruma ja kamala.

Annan anteeksi itselleni niistä tekemistäni surkeista päätöksistä.

Vuonna 2020 minä uskon itseeni. Uskon, että voin tehdä mitä tahansa haluan.

Uskon, että minulla on paljon voimaa, joka ei päässyt ulos pelon vuoksi – pelon tuntemattomasta, pelon tuomituksi tulemisesta, pelon hylkäämisestä.

Tänä vuonna uskon, että minun vikani eivät ole esteitä. Tänä vuonna uskon, että olen erityinen, ainutlaatuinen ihminen, joka voi muuttaa maailmaa.

En usko vain itseeni, uskon myös muihin. Uskon, että on olemassa hyviä ihmisiä, ihmisiä, jotka haluavat olla aitoja ystäviäsi.

Ihmisiä, jotka rakastavat sinua ilman syytä, ihmisiä, jotka välittävät sinusta.

On olemassa noita kilttejä ja suurisydämisiä ihmisiä ja uskon löytäväni heidät.

Tiedän, että he ovat vierelläni, kun uusi myrsky iskee päälleni, kun uusi annos tuskaa saavuttaa minut.

Vuonna 2020 pysyn rehellisenä itselleni. En tule valehtelemaan itselleni tehdäkseni elämästäni helpompaa.

En käännä katsettani toiseen suuntaan ja ignooraa asioita, jotka minua vaivaa.

Minä tulen käsittelemään kaiken ja kaikki, koska se on ainoa keino pitää sieluni ja sydämeni puhtaana ja aitona.

Kun en ole ok, minä kerron sen. En pue kasvoilleni tekohymyä ja esitä, että olen onnellisin ihminen maailmassa, jos olen sisältä hajalla.

Kyse ei ole vahvana olemisesta; on kyse rehellisyydestä itseä kohtaan. En tule huijaamaan omaa mieltäni ajattelemaan, että kaikki on hyvin.

Tulen olemaan rehellinen ja aito ihmisille ympärilläni. Tiedän, että menetän joitain heistä, mutta ne, jotka ovat sen arvoisia, pysyvät luonani.

Vuonna 2020 tulen olemaan ihminen, jollainen aina halusin olla. Tänä vuonna en välitä siitä, mitä muut minusta ajattelevat.

Tänä vuonna aion kuunnella itseäni. Minä en pakota itseäni tekemään asioita, joita ei ole tarkoitettu.

Tulen ottamaan riskejä ja astua tuntemattomaan.

Minä tulen syleilemään kaikkea, jota kohtalo eteeni asettaa. Minä itken. Minä rakastan. Minä jatkan yrittämistä.

Vuonna 2020 tulen sallimaan itselleni breikin. Kaiken kokemani jälkeen ansaitsen lepoa.

Ansaitsen jotain kivoja asioita. Hitto vie, ansaitsen ablodit!

Ansaitsen olla ihailtu – ei siksi, että olisin täydellinen eikä siksi, että tein jotain oikein.

Vaan siksi, että selviydyin ja nousin ylös sängystä joka päivä. Sen sijaan, että kuljin päivästä päivään, minä ryömin.

Mutta en koskaan lopettanut. En koskaan sanonut, etten pysty enää kulkemaan milliäkään eteenpäin. Taistelin kuin leijona ja jatkan taistelua.

Tänä vuonna haluan aloittaa luonnoksesta. Haluan muuttaa elämäni paremmaksi. Ansaitsen sen ja niin ansaitset sinäkin.

Leave a Response