Olen oikeastaan koko elämäni ajatellut, ettei ihmisistä kuulu luovuttaa. Uskoin, että kun joku tuli elämääni, minun piti tehdä kaikkeni pitääkseni hänet siinä.
Ajattelin aina, että niiden ihmisten, jotka tulevat elämääni, kuuluu myös jäädä sinne. Mutta et arvaakaan, miten väärässä olin.
Oli tosi naiivia ajatella, että jokainen vastaantuleva ihminen ansaitsee paikan elämässäni ja sydämessäni. Lopulta jäin aina rikkinäiseksi, petetyksi ja tyhjäksi. Pahinta on se, että tein sen itse itselleni.
Satutin itseäni yhä uudelleen, koska en suostunut hyväksymään, etteivät kaikki rakastamani ihmiset rakastaisi minua takaisin.
Tuntui vain täysin käsittämättömältä, että joku vastaisi rakkauteesi satuttamalla sinua. En voinut ymmärtää sitä.
Miksi joku haluaisi painaa minua alas, kun olin itse ollut hänelle pelkästään hyvä?
Kun olin kokenut tarpeeksi monta sydänsurua ja viettänyt liian monta yksinäistä yötä itkien itseni uneen, aloin viimein ymmärtää, että jotkut ihmiset vain ovat ilkeitä.
Eikä mikään sydän ole niin suuri, että se voisi muuttaa heidät.
Luulin, että voisin muuttaa heidät, mutta en voinut. Luulin, että jos näyttäisin heille, miltä rakkaus tuntuu, he päättäisivät olla parempia ihmisiä. Mutta niin ei käynyt. Ja siinä kohtaa eksyin itsekin.
En tiennyt, mitä minun olisi pitänyt tehdä.
En vain pystynyt käsittämään, miten he pystyivät elämään niin. Joten minä jatkoin antamista, ja he jatkoivat rakkauteni ja ystävällisyyteni vastaanottamista antamatta koskaan mitään takaisin.
En minä sitä pyytänyt, mutta silti…
Yhtäkkiä en enää jaksanut. Olin niin väsynyt ja loppuun palanut, että sängystä nouseminenkin tuntui vaikealta.
Aloin inhota itseäni, koska tunsin olevani niin heikko eikä minulla ollut enää rakkautta jäljellä.
Kun pidin huolen siitä, että kaikki muut tunsivat olevansa rakastettuja, unohdin pikkuhiljaa rakastaa itseäni.
Ja kun minä yritin parhaani mukaan olla hyvä ympärilläni oleville ihmisille, he yrittivät parhaansa mukaan käyttää minua niin paljon kuin pystyivät.
Ja heti kun he tajusivat, ettei minulla ollut enää mitään annettavaa, he käänsivät minulle selkänsä. Voiko se mennä enää pahemmaksi?
Kun olin tullut emotionaalisesti tyhjennettyä, kun olin yrittänyt kaikkeni ihmisten eteen, jotka eivät todellakaan ansainneet sitä, ja kun olin ollut yksin juuri silloin, kun kaipasin sitä kaikkein vähiten, ymmärsin, että joskus pitää olla itse itsensä sankari ja suojella omaa sydäntään.
Koska joskus ne ihmiset, joiden kanssa haluaisit jakaa elämäsi kaikkein eniten, pärjäävät ihan hyvin ilman sinua.
Opettelen pikkuhiljaa, että vaikka rakastan jotakuta, se ei tarkoita, että hän olisi minulle hyväksi.
Vaikka haluaisin jonkun elämääni, se ei tarkoita, että hän ansaitsisi paikan siellä.
Vaikka teen parhaani ollakseni ihmisten tukena, se ei vielä tarkoita, että he arvostaisivat minua.
Sillä jotkut ihmiset eivät rakasta minua, teinpä mitä tahansa. Mutta en ole menettänyt toivoani kokonaan.
Koska tiedän, että on myös ihmisiä, jotka eivät rakasta minua yhtään vähemmän, teinpä mitä tahansa. Opettelen pikkuhiljaa erottamaan nämä kaksi ihmistyyppiä toisistaan.
Opettelen, että vaikka on asioita, joita emme haluaisi tapahtuvan, ne voivat silti tapahtua, emmekä voi aina tehdä mitään välttääksemme niitä.
Opettelen pikkuhiljaa, että on asioita, joita en haluaisi tietää, mutta elämä opettaa ne minulle joka tapauksessa.
Opettelen pikkuhiljaa, että on ihmisiä, joita rakastan, mutta joista minun täytyy päästää irti, koska he eivät tuo elämääni mitään hyvää.
Opettelen pikkuhiljaa päästämään irti ihmisistä, jotka eivät arvosta minua. Ja opin, etten oikeastaan luovuta heidän suhteensa, vaan teen itselleni ison palveluksen.
En halua enää roikkua näissä ihmisissä vain siksi, että pelkään, ettei kukaan muu koskaan tule tilalle.
Opettelen pikkuhiljaa, että aina tulee olemaan joku, jolle olen enemmän kuin tarpeeksi.
Opettelen, että olen arvokkaampi kuin se, että annan jonkun, joka ei oikeasti välitä minusta, satuttaa minua jatkuvasti.
Opettelen luottamaan tulevaisuuteen ja siihen, että vielä tulee joku, joka näkee todellisen arvoni ja kohtelee minua niin kuin ansaitsen.
Opettelen suojelemaan sydäntäni, enkä enää anna niiden ihmisten, jotka ovat kohdelleet minua huonosti, saada minua uskomaan, että minussa olisi jotain vikaa.
Opettelen olemaan vähättelemättä itseäni vain siksi, että joku muu ei osannut arvostaa minua.
Muistutan itseäni siitä, että olen arvokas, ettei kukaan muu voi määrittää arvoani ja että olen arvokas silloinkin, kun muut eivät sitä näe.
Tällä hetkellä olen tajunnut, että olen tehnyt aivan liikaa muiden eteen, ja ainoa mahdollinen seuraava askel on lopettaa se.
Opettelen päästämään irti ihmisistä, jotka eivät arvosta minua, ja kävelen pois.
Sillä vaikka kuinka välittäisin heistä, he eivät koskaan välitä minusta samalla tavalla. Vaikka kuinka hyvin kohtelisin heitä, he eivät koskaan tee samaa minulle tai päätä olla hyviä juuri minua kohtaan.
Vaikka olisin kuinka epäitsekäs, he eivät koskaan muutu vähemmän itsekkäiksi. Joten päästän irti.
Päästän irti kaikista myrkyllisistä, narsistisista, itsekkäistä ja omahyväisistä ihmisistä elämässäni.
Olen kyllästynyt antamaan rakkauttani, aikaani, ystävällisyyttäni ja kaikkea muutakin ihmisille, jotka eivät arvosta sitä.
Riippumatta siitä, kuinka paljon rakkautta tunnen heitä kohtaan, päästän heidät menemään.
Saatan heidät vähitellen ulos elämästäni ja opettelen, että on parempi särkeä oma sydämensä kerran kuin antaa muiden jatkuvasti rikkoa luottamuksesi, särkeä sydämesi ja pettää odotuksesi yhä uudelleen.
Opettelen, etteivät kaikki elämääni tulevat ihmiset ole tarkoitettu jäämään.
Jotkut ovat täällä vain opettamassa minulle jotain, kuten sen, miten päästän irti niistä, jotka eivät arvosta minua.
