On aiheita, jotka sattuvat heti, kun ne sanoo ääneen. Yksi niistä on narsistien vanhemmuus. Moni meistä on oppinut ajattelemaan vanhempia automaattisesti rakkauden, huolenpidon ja pyyteettömän omistautumisen kautta.
Me halutaan uskoa, että ihminen, joka tuo lapsen maailmaan, haluaa myös rakastaa ja suojella häntä. Mutta totuus on, ettei se aina mene niin. On ihmisiä, jotka eivät hanki lapsia rakkaudesta, vaan syistä, jotka ovat paljon syvempiä, synkempiä ja pelottavampia.
Lue myös:
Narsistit kuuluvat usein näihin ihmisiin.
Ensi silmäyksellä se kuulostaa melkein ristiriitaiselta. Narsisteilla on usein vaikeuksia rakentaa aitoja läheisiä suhteita, koska heidän sisintään värittää tyhjyyden, epävarmuuden ja suuruudenharhan sekamelska. He pelkäävät läheisyyttä, koska se voi murentaa heidän kulissinsa.
He tarvitsevat kontrollia, koska sisältä he ovat epävakaita. Ja silti juuri tällaiset ihmiset usein päättävät tietoisesti hankkia lapsia. Ei siksi, että he haluaisivat antaa, vaan siksi, että he haluavat ottaa. Ei siksi, että he tuntisivat rakkautta, vaan siksi, että he etsivät vahvistusta itselleen.
Jos on kasvanut lapsena narsistisessa perheessä, tietää, etteivät lapset siellä saa olla vain lapsia. Heillä on tehtävä. Heistä tehdään peilejä, symboleja ja pintoja, joihin vanhemmat heijastavat omia tarpeitaan.
Heitä tarvitaan tukemaan vanhemman haurasta itsetuntoa, varmistamaan tämän valtaa ja luomaan ulospäin tietynlainen kuva. “Perheonnen” kulissin takana on järjestelmä, joka ei pyöri lapsen ympärillä, vaan vanhemman egon.
Tässä kirjoituksessa haluan näyttää sulle yhdeksän tärkeintä syytä siihen, miksi narsistit haluavat lapsia – eivät rakastaakseen heitä, vaan käyttääkseen heitä. Jokainen näistä motiiveista vaikuttaa lapseen syvästi. Ja jokainen niistä selittää, miksi narsistisen vanhemman kanssa kasvaminen jättää niin vahvan ja kipeän jäljen.
1. Lapset egon peileinä ja jatkeina
Narsistille oma lapsi ei ole itsenäinen ihminen. Hän on ennemminkin jatke narsistin omalle minuudelle. Narsisti näkee lapsessaan kuvan, jonka tehtävä on vahvistaa hänen omaa egoaan.
Jos lapsi on hyvännäköinen, lahjakas, menestyy koulussa tai urheilussa, narsisti ottaa sen onnistumisen omakseen. Hän kerskuu sillä ja paistattelee siinä. Kyse ei koskaan ole oikeasti lapsesta, vaan siitä kuvasta, jonka vanhempi voi lapsen avulla näyttää muille.
Mutta jos lapsi ei vastaa odotuksia, jos hän vaikuttaa “heikolta”, on erilainen tai ei sovi vanhemman mielikuvaan, narsisti ei näe sitä normaalina yksilöllisyytenä vaan uhkana. Lapsen heikkoudet tuntuvat hänen silmissään hänen omilta heikkouksiltaan.
Hän ottaa ne henkilökohtaisesti ja reagoi vähättelyllä, painostuksella tai häpäisemisellä. Lapselle tämä tarkoittaa sitä, ettei hän saa vain olla. Hänen täytyy toimia oikein, jotta narsisti voi tuntea itsensä suureksi.
2. Lapset omaisuutena ja kontrollin kohteina
Narsistille lapsi on jotain, mikä kuuluu hänelle. Vähän kuin auto tai talo: osa hänen omaisuuttaan, josta hän saa päättää. Hän ei näe lasta itsenäisenä ihmisenä, vaan objektina, jota hänellä on lupa ohjata ja hallita.
Ja juuri se tekee lapsista narsistille niin houkuttelevia: lapset ovat riippuvaisia. He ovat pieniä, haavoittuvia ja tarvitsevat huolenpitoa – ja se luo valta-asetelman, josta narsisti pitää.
Puoliso voi jossain vaiheessa asettaa rajoja tai lähteä, mutta lapsi on aluksi täysin vanhempansa armoilla. Hänen on toteltava, eikä hänellä ole vaihtoehtoa. Narsistille tämä on täydellinen tilanne.
Hän voi sanella säännöt, vetää rakkautta pois ja käyttää kontrollia ilman, että lapsella on mahdollisuutta puolustautua. Tällainen valta saa hänet tuntemaan itsensä suureksi ja ylivertaiseksi – ja juuri sitä hän tarvitsee peittääkseen sisäistä tyhjyyttään.
3. Lapset ihailun ja huomion lähteinä
Narsistit ovat koukussa ihailuun. He elävät siitä, että ovat huomion keskipisteenä, tulevat nähdyiksi ja saavat kehuja. Lapset tarjoavat siihen valtavasti materiaalia. Ulospäin narsisti voi esittää rakastavaa äitiä tai omistautunutta isää.
Hän näyttää ylpeänä kuvia, kertoo lapsen saavutuksista ja rakentaa itsestään kuvaa täydellisenä vanhempana. Lapsesta tulee rekvisiittaa näytelmässä, jonka päätähtenä on narsisti itse.
Ja ympäristö menee usein tähän mukaan. “Mikä upea isä!” “Miten omistautunut äiti!” – nämä lauseet ovat narsistille polttoainetta. Lapsi ei ole päämäärä, vaan väline.
Lasta käytetään saamaan hyväksyntää, jota narsisti ei muuten pysty pitämään yllä. Lapselle tämä tarkoittaa sitä, ettei häntä nähdä sellaisena kuin hän on. Hänet nähdään sen kautta, miten hän hyödyttää vanhempaansa.
4. Lapset toteutumattomien unelmien heijastuspintana
Monet narsistit käyttävät lapsiaan elääkseen läpi sen, mihin eivät itse koskaan pystyneet. Ehkä isästä ei koskaan tullut menestynyttä urheilijaa, joten pojan pitää onnistua siinä. Ehkä äiti ei koskaan päässyt lavalle, joten tyttären pitää tanssia. Narsistit lastaavat lastensa harteille odotuksia, joilla ei ole mitään tekemistä lasten omien toiveiden kanssa.
Lapsi ei saa unelmoida, hänen pitää täyttää jonkun muun unelma. Hänen pitää suorittaa, jotta narsisti voi olla ylpeä. Ja jos lapsi epäonnistuu, hän ei saa lohtua, vaan painostusta tai pilkkaa. Narsistin silmissä lapsen epäonnistuminen peilaa hänen omaa epäonnistumistaan.
Lapselle tämä on musertava taakka. Hän menettää yhteyden omiin tarpeisiinsa, koska yrittää jatkuvasti elää jonkun toisen unelmia.
5. Lapset turvaverkkona ja huolenpidon lähteenä
Vahvuuden kulissin takana narsistilla on usein suuri pelko: pelko yksin jäämisestä ja siitä, ettei hänellä ole merkitystä. Siksi lapset näyttäytyvät hänelle eräänlaisena takuuna.
Hän uskoo, että lapset ovat myöhemmin hänen tukenaan, että häntä tarvitaan, ihaillaan ja ehkä jopa hoidetaan. Hän odottaa kiitollisuutta ja lojaaliutta aivan kuin kyseessä olisi sopimus.
Lapsi on hänelle eräänlainen vakuutus: sen pitäisi varmistaa, että hän on vielä vanhanakin huomion keskipisteessä eikä katoa merkityksettömyyteen. Lasta ei nähdä vapaana ihmisenä, vaan sijoituksena narsistin omaan tulevaisuuteen.
6. Lapset statussymboleina
Narsistille lapset ovat myös ulkoinen symboli. He kuuluvat siihen täydelliseen kuvaan, jonka narsisti haluaa itsestään piirtää: menestynyt ura, kaunis koti, edustava perhe – ja tietenkin lapset.
Perhe toimii statussymbolina, koristeena hänen imagolleen. Sillä, onko perheen sisäinen elämä terveellä pohjalla, ei ole merkitystä. Pääasia on, että kulissi kiiltää.
Lapselle tämä tarkoittaa sitä, että hänestä tulee osa esitystä. Kuvat, esiintymiset, tarinat – kaikki palvelee ulospäin rakennettua kuvaa. Suljettujen ovien takana todellisuus voi olla aivan toisenlainen, mutta se ei narsistia kiinnosta. Hän tarvitsee näyttämön – ja lapset ovat osa hänen rekvisiittaansa.
7. Lapset yleisönä narsistin esityksille
Narsistit rakastavat sitä, että heitä ihaillaan. Ja lapset ovat siihen täydellinen yleisö. He ovat pieniä, he uskovat ja katsovat ylöspäin. Lapsensa silmissä narsisti näkee sen ihailun, jota aikuiset eivät usein enää hänelle anna.
Jonkin aikaa lapsi on lumoutunut, uskoo ja idealisoi. Ja juuri siitä narsistit elävät. He nauttivat siitä, että lapsen silmissä he näyttävät sankarilta tai täydelliseltä äidiltä.
Mutta tämä ihailu ei ole aitoa – se perustuu riippuvuuteen. Ennemmin tai myöhemmin lapsi alkaa kysyä, epäillä ja nähdä asioita selkeämmin. Ja juuri silloin narsisti usein kääntyy pois tai alkaa vähätellä lasta, koska hän ei enää saa sitä peilausta, jota tarvitsee.
8. Lapset aseena puolisoa vastaan
Narsistisissa suhteissa lapset ovat usein myös työkaluja. Heitä käytetään valtataisteluihin, puolison sitomiseen ja painostamiseen. “Et voi jättää minua, meillä on lapsia.” “Lapset kuuluvat minulle.” Lapsista tulee pelinappuloita draamassa, jolla ei ole heidän kanssaan mitään tekemistä, mutta jonka raskaimman taakan he joutuvat kantamaan.
Narsistille lapset ovat keino saavuttaa jotain muuta. He varmistavat kontrollia, estävät eroja ja toimivat aseina riidoissa. Lapsi ei ole päämäärä, vaan väline. Lapsille itselleen tämä on tuhoisaa, koska heitä ei kohdella ihmisinä, vaan esineinä valtapelissä.
9. Lapset oikeutuksena ja normaalin elämän kulissina
Lopulta lapset auttavat narsistia myös näyttämään ulospäin normaalilta. Perhe, lapset, arki – kaikki tämä saa hänet vaikuttamaan tavalliselta ja harmittomalta. Hän tietää, että yhteiskunnalla on tiettyjä odotuksia, ja lapset auttavat häntä täyttämään tämän kulissin.
Hän voi sanoa: “Katsokaa, olen perheihminen, olen vastuullinen.” Todellisuudessa kyse ei ole vastuusta, vaan suojasta. Kulissi pitää kritiikin loitolla ja antaa hänelle suojaa.
Yhteenveto
Narsistit eivät hanki lapsia samoista syistä kuin ihmiset, jotka pystyvät rakastamaan aidosti. Heille lapset eivät ole vapaita sieluja, joita tuetaan ja saatellaan elämään. He ovat peilejä, symboleja, työkaluja ja heijastuspintoja. He ovat osa järjestelmää, joka tukee narsistin egoa, mutta ei koskaan lasta itseään.
Lapsille se tarkoittaa elämää täynnä painetta, syyllisyyttä, vähättelyä ja kaltoinkohtelua – usein hienovaraista, joskus avointa. He oppivat, että rakkaudella on ehtoja ja etteivät he saa koskaan vain olla omia itsejään. Heitä muokataan, kontrolloidaan ja käytetään.
Ja silti: monet näistä lapsista onnistuvat myöhemmin irrottautumaan tästä järjestelmästä. He ymmärtävät, etteivät he koskaan olleet syyllisiä ja että heille annettu rooli pakotettiin heille. He alkavat ottaa omaa identiteettiään takaisin.
Siksi tästä on niin tärkeää puhua. Jotta näkyväksi tulisi se, että kiiltävän “perheonnen” kulissin takana voi olla aivan toisenlainen todellisuus. Ja jotta ne, jotka ovat kasvaneet narsistien lapsina, ymmärtäisivät: sä et ole yksin. Ja ennen kaikkea: sinä et koskaan ollut ongelma.