Narsismi ja alkoholi – saman tyhjyyden kaksi eri kasvoa…
Kun elät tarpeeksi pitkään narsistin kanssa, huomaat, että hän on harvoin riippuvainen vain ihmisistä, vallasta tai ihailusta. Usein mukana on myös jotain muuta – viinilasi, joka toistuu ilta toisensa jälkeen kuin rituaali, työpäivän jälkeinen olut, joka ei ole enää pelkkää rentoutumista, tai pullo, joka pitää seuraa hiljaisina hetkinä.
Lue myös:
Moni ymmärtää tämän vasta myöhään: narsistille alkoholi on paljon enemmän kuin tapa. Se on naamio, puudutuskeino ja työkalu.
Narsismin ja alkoholismin välinen yhteys ei ole sattumaa. Molemmat kumpuavat samasta sisäisestä aukosta – syvästä, koskaan täyttymättömästä kontrollin, hyväksynnän ja itsevarmistelun nälästä.
Molemmat elävät harhasta, että ne saavat tuntemaan jotain, vaikka todellisuudessa ne vain työntävät kaiken pois. Ja molemmat tuhoavat ihmissuhteita hiljaisella mutta raa’alla tavalla: hitaasti, hämmentävästi ja melkein huomaamatta, kunnes mitään aitoa ei ole enää jäljellä.
Tyhjyys julkisivun takana
Narsisti kantaa egoaan kuin kiiltävää haarniskaa. Hän tarvitsee ihailua tunteakseen olevansa elossa ja huomiota peittääkseen sisäisen epävarmuutensa. Alkoholi palvelee samaa tarkoitusta – se täyttää tyhjyyden hetkeksi, rauhoittaa levottomuutta ja peittää alleen sisäisen kohinan.
Todellisuudessa ne kuitenkin vahvistavat toisiaan. Alkoholi tekee egosta arvaamattomamman, haavoittuvamman ja ailahtelevamman. Se löysää jo valmiiksi hauraita estoja, jolloin narsistin todelliset kasvot tulevat selvemmin näkyviin.
Kun hän juo, kontrolli putoaa pois. Jäljelle jää se raaka versio, jota hän muuten yrittää niin vaivalloisesti piilotella: raivo, suuruudenhulluus, halveksunta tai syvä häpeä.
Monelle narsistille alkoholi on kuin peili, jonka kautta hän pystyy sietämään itseään. Se antaa hänen unohtaa, että sisällä on tyhjää. Se siirtää syyllisyyden muualle, sumentaa tietoisuuden ja antaa hetkeksi tunteen siitä, että hän on joku.
Mutta se tunne ei kestä koskaan pitkään. Ja juuri siksi hän tarvitsee seuraavan drinkin.
Alkoholi vahvistaa narsistista dynamiikkaa
Suhteessa narsistisen juojan kanssa käy nopeasti selväksi, ettei alkoholi muuta kaavaa – se voimistaa sitä. Kaikki, minkä olet jo aiemmin aistinut – hänen ylimielisyytensä, raivonsa, syyllisyyden kääntäminen sinuun – muuttuu alkoholin myötä entistä voimakkaammaksi.
Hänestä tulee äänekkäämpi, omahyväisempi, julmempi tai arvaamattomampi. Alkoholi antaa hänelle täydellisen tekosyyn ylittää rajasi: ”Olin humalassa”, ”En edes tiedä mitä sanoin”, ”Tiedäthän sä, millainen olen kun juon.”
Mutta todellisuudessa hän näyttää humalassa vain sen, mitä yrittää selvin päin piilottaa. Alkoholi paljastaa hänet.
Silti jäät, koska toivot, että hän on ”oikeasti” erilainen – että mies ilman alkoholia on se todellinen hän, ja humalainen versio on vain vääristymä. Mutta narsistisen juojan kohdalla nämä kaksi ovat yhtä. Alkoholi ei ole lipsahdus, vaan osa koko järjestelmää.
Alkoholi tunteiden suojakilpenä
Monelle narsistille juominen on hiljainen pakokeino. Se suojaa heitä kaikelta siltä, mitä he eivät halua tuntea – häpeältä, avuttomuudelta, surulta ja yksinäisyydeltä. He käyttävät alkoholia samalla tavalla kuin he käyttävät ihmisiä: välttääkseen sen, mitä heissä itsessään on.
Narsisti kärsii harvoin hiljaa. Hän tarvitsee aina jotain tai jonkun, johon purkaa sisäistä jännitystään. Jos ihailua ei ole, uhria ei ole eikä riitaa synny, alkoholi ottaa tuon roolin.
Hän juo säilyttääkseen kontrollin samalla kun menettää sen. Hän juo tunteakseen itsensä suureksi, vaikka sisällä kutistuu. Hän juo puuduttaakseen itsensä – ja samalla hän puuduttaa myös ne viimeiset empatian rippeet, joita ehkä vielä oli jäljellä.
Jokaisen lasin myötä myötätunto vähenee, kärsivällisyys lyhenee ja vastuu työnnetään yhä kauemmas. Alkoholi antaa hänelle luvan kiertää syyllisyys. Hän voi rikkoa kaiken ja silti kokea olevansa uhri – elämän, olosuhteiden ja muiden ihmisten uhri.
Narsistisen juojan uhri
Tällaisen miehen kumppanille tämä yhdistelmä on lähes sietämätön. Hän taistelee samaan aikaan kahdella tasolla – miehen narsismia ja hänen riippuvuuttaan vastaan.
Kun hän juo, et koskaan tiedä, kuka edessäsi seisoo. Viehättävä tarinankertoja, joka vetää sinua puoleensa? Haavoittunut poika, joka herättää sääliä? Vai julma tuomari, joka murskaa sinut yhdellä lauseella?
Hänen käytöksensä on vuorottelua katumuksen ja toiston välillä. Jokaisen raivokohtauksen jälkeen tulee anteeksipyyntö – suuri, dramaattinen ja tunteikas. Ja sinä haluat uskoa, että tällä kertaa kaikki muuttuu. Mutta kehä jatkuu: alkoholi, raivo, syyllisyys, sovinto, hiljaisuus – ja sitten kaikki alkaa alusta.
Menetät vähitellen otteesi todellisuudesta. Alat selittää hänen käytöstään parhain päin, laittaa hänen raivonpuuskansa alkoholin piikkiin, kylmyyden stressin syyksi ja valheet pelon vuoksi. Mutta syvällä sisälläsi tunnet, että alkoholi on vain oire – ei varsinainen syy.
Hän ei juo siksi että on onneton. Hän on onneton, koska ei ole koskaan oppinut elämään itsensä kanssa.
Alkoholi kontrollin välineenä
Monet narsistit eivät käytä alkoholia vain pakenemiseen, vaan myös aseena. He tietävät, että juominen satuttaa sinua. He näkevät, miten huolestut, miten yrität asettaa rajoja, miten pyydät häntä lopettamaan – ja juuri se antaa heille valtaa.
Kun otat hänen juomisensa puheeksi, hän vastaa pilkalla tai aggressiolla. Kun vetäydyt, hän juo näyttävästi lisää. Kun uhkaat lähteä, hän juo entistä enemmän.
Juomisesta tulee peli. Ei siksi, että hän rakastaisi alkoholia, vaan koska hän rakastaa reaktiota, jonka se sinussa herättää.
Ja samalla kun sinä toivot, että hän jonain päivänä herää, hän ei edes ymmärrä, mistä puhut. Hänen maailmassaan ei ole mitään ongelmaa. Sinä olet ongelma, koska ”liioittelet”.
Se on tämän yhteyden julmin dynamiikka: sinä taistelet hänen puolestaan, samalla kun hän taistelee sinun kauttasi.
Kaksinkertainen vieroitus: alkoholi ja valta
Kun alat jossain vaiheessa ottaa etäisyyttä, tapahtuu jotain hyvin paljastavaa. Hän ei pärjää huonosti vain ilman alkoholia – hän ei pärjää ilman kontrollia sinuun.
Molemmat ovat hänen huumeitaan. Ja jos viet häneltä toisen, hän reagoi kuin vieroitusoireissa. Hänestä tulee aggressiivinen, loukkaava, manipuloiva, epätoivoinen – joskus jopa hurmaava.
Hän anelee, lupaa, vannoo, tarvitsee sinua, syyttää sinua – kaikkea yhdessä hengenvetossa. Ja sinä haluat uskoa, että hän on vihdoin ymmärtänyt. Mutta hän ymmärtää vain yhden asian: että hän on menettämässä sinut.
Sitä hän ei ymmärrä, miksi näin tapahtuu. Koska hänen maailmassaan et ole koskaan ollut ihminen, jolla on oma tahto – olet ollut osa hänen rakennelmaansa.
Miksi narsismilla ja alkoholilla on sama juuri
Molemmat syntyvät syvästä itsetunnon puutteesta. Narsistit paikkaavat tätä puutetta kontrollilla ja ihailulla. Alkoholistit paikkaavat sitä puuduttamalla itsensä. Molemmat tiet vievät samaan tyhjyyteen – vain eri reittejä.
Narsisti ei usein juo ollakseen humalassa, vaan jotta kestäisi itseään. Ulospäin kannettu julkisivu vie voimia. Alkoholi antaa hänelle hetkeksi tunteen, että hän voi pitää itsestään.
Mutta sen jälkeen tulee häpeä. Ja jotta hän ei joutuisi tuntemaan sitä, hän tarvitsee lisää kontrollia – tai lisää alkoholia.
Se on loputon kehä: ylimielisyys, humala, romahdus, syyllisyys, kieltäminen – ja taas alusta.
Kun rakkaus muuttuu läheisriippuvuudeksi
Monet naiset, jotka elävät narsistisen juojan kanssa, uskovat pitkään voivansa auttaa. He näkevät vihaisen miehen takana rikkinäisen pojan. He tuntevat myötätuntoa, selittävät, puolustelevat ja pelastavat.
Mutta rakkaus ei paranna tyhjyyttä, jota toinen ei halua itse täyttää.
Voit ymmärtää kivun, joka on muovannut häntä. Voit tulkita hänen käytöstään, tunnistaa hänen traumansa ja ymmärtää hänen haavansa. Mutta et voi kantaa niitä hänen puolestaan.
Ja jos silti yrität, sairastut itse. Menetät itsetuntosi, energiasi ja ilosi. Sinusta tulee se, jonka täytyy pysyä vakaana, kun hän rikkoo kaiken.
Se ei ole rakkautta. Se on oman itsesi hylkäämistä tunnetasolla.
Näkymätön väkivalta
Tällaisissa suhteissa jää usein huomaamatta emotionaalinen väkivalta. Se on hienovaraisempaa kuin lyönnit, mutta ei yhtään vähemmän tuhoavaa.
Narsistinen juoja voi murentaa sinua psyykkisesti koskematta sinuun koskaan. Hän voi sivuuttaa sinut, syyttää sinua, nauraa sinulle ja murtaa sinut loputtomilla väittelyillä. Hän voi kohdella sinua julkisesti hurmaavasti ja rangaista sinua kotona hiljaisuudella.
Alat epäillä itseäsi, omaa havaintokykyäsi ja omaa arvoasi. Ja joka kerta kun ajattelet olevasi liian herkkä, hän on voittanut. Sillä juuri se on hänen tavoitteensa – kontrolli hämmennyksen kautta.
Alkoholi on hänen rikoskumppaninsa. Se tarjoaa hänelle täydellisen tekosyyn ylittää rajoja ja illuusion siitä, että hän on oman riippuvuutensa uhri.
Mutta hän ei ole uhri. Hän on tekijä, joka käyttää heikkouttaan suojakilpenä.
Tie ulos
Ei ole helppoa tapaa pelastaa narsistista alkoholistia. Et voi pakottaa häntä oivaltamaan, et voi terapioida häntä, etkä voi rakastaa häntä raittiiksi.
Se, mitä voit tehdä, on suojella itseäsi.
Suurin vapautus löytyy siitä, kun ymmärrät, ettei hänen käytöksensä johdu sinusta. Sinä et ole hänen kipunsa syy, etkä sinä ole sen ratkaisu.
Jos jäät, hän vetää sinut mukanaan alas. Jos lähdet, hän syyttää sinua. Mutta jossain vaiheessa sinun on kysyttävä itseltäsi, kuinka monta kertaa olet vielä valmis kadottamaan itsesi pelastaaksesi ihmisen, joka ei halua tulla pelastetuksi.
Rakkaus ei tarkoita kaiken kestämistä. Rakkaus tarkoittaa rajojen asettamista, vaikka se sattuisi.
Ja joskus rakkaus tarkoittaa sitä, että valitset itsesi – vihdoin, tietoisesti ja ilman syyllisyyttä.
Yhteenveto
Narsismi ja alkoholi ovat saman haavan kaksi puolta: sietämättömän tyhjyyden, jota ei ole koskaan nähty, parannettu tai tunnettu. Molemmat ovat yrityksiä väistää niin syvää kipua, että se vääristää kaiken, mitä läheisyys tarkoittaa.
Mutta sinun ei tarvitse uida mukana tässä pyörteessä. Saat ymmärtää, ettei hänen tarvitse juoda satuttaakseen sinua – eikä sinun tarvitse jäädä pelastaaksesi hänet.
Sillä rakkaus ei ole uhraus. Se on koti. Ja jos tunnet olosi jatkuvasti turvattomaksi, pieneksi ja uupuneeksi, et ole rakkaudessa – olet ansassa.
Ja ensimmäinen askel ulos alkaa siitä, kun kysyt itseltäsi:
Milloin alan pelastaa itseäni?