Miehet, me naiset emme odota, että teillä on pyykkilautavatsa. Me halutaan vain, että olette mukavia.
Muistan sen kuin eilisen: olin treffeillä miehen kanssa, josta olin tykännyt jo vuosia. Hän oli yksi niistä harvoista, jotka saivat minulle oikeasti perhosia vatsaan pelkällä katseella.
Olin ihan älyttömän hermostunut ja laittautunut niin hyvin kuin osasin, jotta näyttäisin hänen silmissään mahdollisimman hyvältä. Hän oli pyöreähkö, hänellä oli paksulinssiset silmälasit, ja hän oli kalju. Ja voi luoja, miten paljon pidin hänestä.
Illallinen oli niitä hetkiä, jolloin toisen jännityksen pystyi melkein maistamaan.
Hän hikoili kuin viimeistä päivää, tuijotti jatkuvasti lautastaan ja piti lippistä päässä, etten huomaisi, ettei hänellä ollut hiuksia.
Tykkäsin hänestä valtavasti, ja tilanne oli sellainen, että olisin halunnut vain pitää häntä sylissä, suudella häntä ja näyttää, että olin oikeasti kiinnostunut.
Oli selvää, että hän tunsi olonsa epävarmaksi. Jopa hänen ystävänsä sanoivat sen.
Ja tavallaan ymmärsin sen. Viimeisin eksäni, jonka hän oli nähnyt kanssani, oli lihaksikas, hoikka ja hänellä oli yksi upeimmista hiuspehkoista, joita olen koskaan nähnyt.
Silti minun on edelleen vaikea ymmärtää, miksi hän meni niin lukkoon, vaikka hän tiesi, että olin ajatellut hänestä niin jo pitkään.
Olisin vain halunnut ottaa häntä kädestä ja kertoa totuuden. Halusin sanoa, ettei hänen hiuksillaan ollut minulle mitään väliä, ja että pidin hänestä juuri siksi, että hän oli niin suloinen, kömpelö, nörtti ja ujo mies.
Pidin hänestä, koska hän oli niin halattava, koska meillä oli paljon yhteistä ja koska hän oli oma itsensä – puutteineen päivineen.
Koska ymmärräthän, en etsi ketään täydellistä. Etsin hyvää miestä: sellaista, jonka seurassa minun ei tarvitse vetäytyä pelosta, joka saa minut nauramaan ja joka laittaa minulle viestejä ihan muuten vain.
Jos haluaisin Adoniksen, vastaisin kyllä kaikille niille netin mulkuille, jotka eivät tee muuta kuin esittelevät tytöille, kuinka ”isoiksi” heidän lihaksensa voivat kasvaa.
Jos haluaisin sokeripapan, etsisin sellaisen.
Totuus on, etten halua sokeripappaa. En halua upeaa miesmallia.
Ja vaikka näiden kahden yhdistelmä kuulostaa kieltämättä aika houkuttelevalta, jättäisin sellaisen miehen saman tien miehen takia, joka vaikuttaa aidosti kiinnostuneelta minusta, joka näkee vaivaa saadakseen minut nauramaan ja joka oikeasti tuntee katumusta, jos satuttaa minua.
Mies, josta pidän nyt, ei ole perinteisten kauneusihanteiden mukaan maailman komein mies, mutta valitsisin hänet milloin tahansa veistoksellisen komean miehen sijaan. Miksi?
Koska hän pitää minusta vaatekoostani riippumatta, ja koska meillä on niin paljon yhteistä.
Miehet, me naiset emme odota, että teillä on pyykkilautavatsa. Emme odota, että teillä on täydellinen hiuspehko.
Me etsimme vain hyvää ihmistä, jolla on sellaisia piirteitä, jotka voivat voittaa sydämemme – ja se tarkoittaa, että olet mukava ilman että odotat meiltä jotain vastineeksi.
Onko mies, johon olen ihastunut, täydellinen? Ei todellakaan. Mutta hän on minulle niin hyvä, ja se merkitsee minulle paljon enemmän kuin yksikään lehtien lihaskimppu.
