Kuulostaa ihanalta, eikö? Löytää rakastaja. Joku, jota suudella. Joku, jonka kanssa käydä treffeillä.
Ihminen, jonka kädestä voi puristaa kauhuleffaa katsoessa.
Ihminen, jolle voit avata elämäsi ja antaa sydämesi. Joku, jonka kanssa voit oikeasti kuvitella itsesi pitkälle tulevaisuuteen.
Mutta sellaisen ihmisen löytäminen on pelottavaa.
Nykyisessä deittailumaailmassa on niin paljon sääntöjä ja rajoitteita.
”Rakastajan” pitäisi olla viehättävä, seksikäs, henkeäsalpaava, luotettava ja romanttinen – siis kaikkea sitä, mistä olemme aina haaveilleet, vai mitä?
Hänen pitäisi olla täydellinen. Mutta täydellisyys rakkaudessa? Sellaista ei ole olemassa.
Ja löytää joku, jossa ei ole mitään vikoja ja joka sopii sinulle täydellisesti? Mahdotonta. (Luojan kiitos, koska kukaan meistä ei pystyisi täyttämään sellaisia odotuksia.)
Siksi minua ei kiinnosta ihminen, joka on täydellinen. Ja siksi en halua rakastajaa. Haluan parhaan ystävän.
Haluan jonkun, jonka seurassa voin olla täysin oma itseni.
Haluan herätä aamulla tukka unesta sekaisin, ilman meikkiä, päälläni aivan liian iso paita, eikä minusta silti tuntuisi, että minun pitäisi esittää jotakuta muuta.
Haluan jonkun, jonka kanssa nauraa. Valvoa myöhään ja puhua unelmista. Lähteä seikkailuihin, isoihin tai pieniin.
Juoda viiniä, tehdä yhdessä aamupalaa ja tuntea, että tiedämme toisistamme kaiken.
Haluan jonkun, jolle voin puhua vapaasti ja pelkäämättä asioista, joita kadun eniten, ja tulevaisuuden suunnitelmistani. Jonkun, johon voin luottaa.
Jonkun, joka on tukenani tapahtuipa mitä tahansa – ja sama toimisi myös toisinpäin. Jonkun, jonka kanssa voin tuhota valtavan pussillisen herkkuja, istua sohvalla sanomatta mitään ja silti vain nauttia toistemme seurasta.
Haluan parhaan ystävän. Jonkun, jota voin kiusoitella, jonka kanssa lähteä drinkille tai jäädä kotiin katsomaan Prison Breakia putkeen.
Jonkun, joka antaa minulle aidon kohteliaisuuden, kun näytän hyvältä, mutta sanoo myös rehellisesti, jos näytän kamalalta ja minun pitäisi nostaa laiska takapuoleni sohvalta.
Haluan jonkun, joka tuntee kaikki syvimmät salaisuuteni, draamani ja hetket, joista olen kaikkein ylpein.
Jonkun, joka tekee asioita kanssani, vie minut syömään ja puhuu oikeasti niistä asioista, joilla on merkitystä.
Jonkun, jonka ei tarvitse aina määräillä, maksaa tai olla se, joka suunnittelee kaiken. Mutta joka tekee niitä asioita välillä ihan vain siksi, että haluaa.
Haluan jonkun, joka saa minut nauramaan, saa minut hulluksi, suututtaa minut, mutta on silti paras ystäväni.
Ja haluan rakastua tähän parhaaseen ystävään ihan päätä pahkaa.
Katso, minusta maailmalla on tästä ihan väärä käsitys. Rakkaudessa ei ole kyse täydellisen ihmisen löytämisestä tai rakastajan löytämisestä.
Minusta rakkaudessa on kyse siitä, että löytää parhaan ystävänsä. Jonkun, jonka kanssa sopii yhteen niin monella tavalla, ei vain romanttisesti.
(Koska se siirappinen ja intiimi puoli kyllä tulee lopulta ihan itsestään. Älä huoli.)
Haluan parhaan ystävän. Jonkun, jota rakastan, kyllä, mutta ennen kaikkea jonkun, jonka oikeasti tunnen.
Ja jonkun, joka tuntee minut kokonaan – vikani, omituisuuteni ja kaikki oudot puoleni – mutta valitsee silti olla minun.
