Narsistit eivät oikeasti halua kasvattaa lapsia, he haluavat vain näyttää siltä, että ovat hyviä vanhempia…

Narsistinen ihminen pysähtyy harvoin miettimään, miltä lapsesta tuntuu, miten lapsi kehittyy tai mitä pieni ihminen tarvitsee kasvaakseen terveeksi. Vanhemmuutta ei nähdä vastuuna, vaan näyttämönä.

Lue myös:

Ulkopuolisille kaiken pitäisi näyttää siltä, että kyseessä on omistautunut, rakastava vanhempi, jolla on kaikki hallinnassa. Mutta kulissien takana totuus on usein ihan toinen: narsistit eivät halua kasvattaa lasta – he haluavat yleisön, joka ihailee heitä.

Tällainen ”vanhemmuus” on lapselle tunteiden tasolla vaarallista, kumppanille uuvuttavaa ja ulkopuolisten on usein vaikea tunnistaa sitä. Juuri siksi se on niin myrkyllistä.

Kuvissa he hymyilevät, sukulaisille he kertovat kaikesta mitä muka tekevät lapsensa eteen, ja somessa kaikki näyttää täydelliseltä. Mutta suljettujen ovien takana he voivat olla poissaolevia, arvostelevia, kontrolloivia tai yksinkertaisesti täysin välinpitämättömiä lapsensa sisäisestä maailmasta.

Tässä tekstissä puhutaan siitä, miltä narsistinen vanhemmuus oikeasti näyttää, miksi narsistit eivät koskaan ole aidosti kiinnostuneita lapsistaan ja miksi niin moni narsistisen vanhemman lapsi kamppailee aikuisena syyllisyyden, epävarmuuden tai kiintymyssuhdeongelmien kanssa.

Lapset palvelevat tarkoitusta – heitä ei nähdä omana ihmisenään

Narsistit näkevät lapset oman egonsa jatkeena.

Lapsen pitäisi todistaa muille, kuinka hyvä, menestynyt, vahva tai moraalisesti parempi narsisti muka on. Lapsen omat tarpeet jäävät täysin sivuun. Merkitystä on vain sillä, mitä hyötyä lapsesta on narsistille.

Jos tytär saa hyviä arvosanoja, narsisti ei näe siinä tyttärensä omaa saavutusta, vaan ”todisteen”, jota voi esitellä muille.

Jos poika on erityisen kohtelias, sekin esitetään narsistin omana ansiona. Mutta heti kun lapsi tekee virheen, on huonolla tuulella, tarvitsee omaa rauhaa tai kertoo omista toiveistaan, narsistinen vanhempi kokee sen henkilökohtaisena hyökkäyksenä tai ”nolauksena”.

Lapsi, jolla on omia tarpeita, häiritsee täydellistä tarinaa. Hän on hankala. Ja narsistin silmissä jopa kiittämätön.

Hellyyttä saa vain silloin, kun lapsi ”toimii oikein”

Narsistinen äiti tai isä ei rakasta ehdoitta. Rakkautta jaetaan kuin palkintoa, joka pitää ansaita.

Kun lapsi käyttäytyy toivotulla tavalla, häntä kehutaan. Kun lapsi aiheuttaa vaivaa, epäilee, tarvitsee jotakin tai vastustaa, seurauksena on kylmyyttä, rangaistuksia tai tunteiden vähättelyä.

Lapselle tulee tästä jatkuvasti tunne, että hänen täytyy suorittaa saadakseen edes vähän läheisyyttä. Narsistinen vanhempi ei ymmärrä, että lapset tarvitsevat virheitä, saavat olla epävarmoja ja opettelevat vasta säätelemään tunteitaan.

Sen sijaan lapselle viestitään, että hän on rakastettava vain silloin, kun hän täyttää vanhemman odotukset.

Tällainen ehdollistaminen johtaa aikuisena usein perfektionismiin, miellyttämiseen, rajojen puutteeseen tai taipumukseen ajautua myrkyllisiin ihmissuhteisiin.

Narsistit eivät ole kiinnostuneita lastensa sisäisestä maailmasta

Sisäinen maailma? Tunteet? Kehitysvaiheet?
Millään sillä ei ole merkitystä.

Lapsi voi olla surullinen, epävarma, kuormittunut tai loukkaantunut – narsistiset vanhemmat eivät huomaa sitä, tai he vähättelevät sitä. Tällaiset lauseet ovat yleisiä:

• ”Älä nyt liioittele.”
• ”Teet tästä liian ison numeron.”
• ”Olet liian herkkä.”
• ”Pilaat minulta kaiken.”

…ja vastaavaa kuulee usein.

Kuuntelemisen sijaan lapsen tunteet koetaan rasittavina. Keskustelu tuntuu narsistista taakalta. Siksi aitoa läheisyyttä syntyy harvoin. Lapsi kasvaa tuntien, että hän on tunteineen näkymätön.

Lasta käytetään välineenä – huomion, kontrollin tai säälin saamiseen

Kun narsistinen vanhempi tarvitsee huomiota, lapsi nostetaan yhtäkkiä keskiöön.
Kun narsisti haluaa herättää sääliä, lapsesta tehdään tarinan uhri.
Kun narsisti haluaa kontrolloida, lapsesta tehdään emotionaalisesti riippuvainen.

Tyypillisiä manipuloinnin muotoja:

• ”Teen kaiken sinun eteesi, ja sinä olet noin kiittämätön.”
• ”Ilman minua et pärjäisi.”
• ”Olet minulle velkaa kunnioitusta.”
• ”Kaikki muut vanhemmat ovat pahempia kuin minä.”

Nämä lauseet eivät ole kasvatusta, vaan manipulointia. Lapsi kutistetaan rooliin, josta narsistinen vanhempi saa psykologista hyötyä.

Imago on tärkeämpi kuin lapsen todellinen hyvinvointi

Narsisti on pakkomielteisen kiinnostunut siitä, miltä hän näyttää muiden silmissä.
Hän haluaa tulla nähdyksi omistautuneena isänä tai rakastavana äitinä – ei oikeasti olla sellainen.

Siksi narsistiset vanhemmat käyttävät paljon energiaa tällaisiin asioihin:

• somenäytelmä
• esiintyminen perhejuhlissa
• täydelliset kuvat
• tarinat siitä, miten raskasta heillä muka on vanhempana
• itsensä vertaaminen muihin vanhempiin

Mutta heti kun todistajia ei enää ole, huomio katoaa.
Velvollisuudet sivuutetaan.
Lapsen tarpeista tulee toissijaisia.

Narsistinen ihminen ”näyttelee” vanhempaa – hän ei oikeasti ole sitä.

Lapsen rajoja ei kunnioiteta

Narsistit eivät kunnioita rajoja – eivät edes omien lastensa rajoja.

Tyypillistä käytöstä on esimerkiksi:

• yksityisyyden rikkominen
• viestien lukeminen ilman lupaa
• lapsen omien kiinnostuksenkohteiden vähättely
• määrääminen siitä, miltä lapsen pitäisi näyttää, miten hänen pitäisi puhua tai käyttäytyä
• ystävyyssuhteiden arvostelu
• lapsen tekemisten ja päätösten kontrollointi

Lasta ei nähdä omana persoonanaan, vaan omaisuutena.

Narsistit sabotoivat lastensa itsetuntoa – koska he pelkäävät vertailua

Itsevarma ja vahva ihminen narsistin lähellä tuntuu narsistista uhkaavalta.
Siksi moni narsistinen vanhempi alkaa murentaa lapsensa itsetuntoa jo varhain.

He sanovat esimerkiksi:

• ”Et sinä tuohon kuitenkaan pysty.”
• ”Et ole yhtä lahjakas kuin se ja se.”
• ”Luulet itsestäsi liikoja.”
• ”Olet liian herkkänahkainen.”

Ja hienovaraisin muoto on tämä:
lapsen vahvuuksien jatkuva sivuuttaminen.

Näin lapsi pidetään pienenä.
Näin hänet pidetään riippuvaisena.

Narsistit eivät ota vastuuta

Totuus paljastuu arjen tilanteissa:

• lapsi on aina syyllinen
• toinen vanhempi on syyllinen
• koulu on syyllinen
• isovanhemmat ovat syyllisiä
• olosuhteet ovat syyllisiä

Narsisti ei koskaan näe omaa käytöstään ongelmana.
Ja lapset oppivat jo varhain, että heidän täytyy kantaa vastuu kaikesta – paitsi omasta hyvinvoinnistaan.

Narsististen vanhempien lapsista kasvaa aikuisia, jotka sekoittavat rakkauden stressiin

Narsistisen kasvatuksen surullinen seuraus on se, että lapset vetävät myöhemmin usein puoleensa myrkyllisiä kumppaneita.
Ei siksi, että he haluaisivat sitä – vaan koska heidän hermostonsa on oppinut, että rakkaus on:

• kaoottista
• epäluotettavaa
• satuttavaa
• raskasta
• monimutkaista

…sellaista.

Rauhallinen ja terve suhde voi tuntua oudolta ja jopa ”väärältä”.
Myrkyllinen dynamiikka taas tuntuu tutulta.

Miksi narsistit eivät oikeasti halua vanhemmiksi – he haluavat ihailua

Totuus on tämä:
Narsistit eivät halua kasvattaa lasta.
He haluavat aplodeja.

He haluavat tunnustusta kulisseistaan.
He haluavat kehuja uhriroolistaan.
He haluavat ihmisiä, jotka uskovat heidän olevan upeita.

Lapsi, jolla on tarpeita, häiritsee.
Lapsi, joka sanoo vastaan, ärsyttää.
Lapsi, joka haluaa vapautta, uhkaa.
Lapsi, jolla on rajat, satuttaa narsistin egoa.

Narsisti ei rakasta lasta – vaan sitä vaikutelmaa, jonka lapsi tekee muihin ihmisiin.

Narsististen vanhempien lapset vapautuvat usein vasta aikuisina

Vasta myöhemmin – joskus vasta kolmekymppisenä, nelikymppisenä tai viisikymppisenä – he ymmärtävät:

• ”En ollut koskaan liian herkkä.”
• ”En ollut koskaan kiittämätön.”
• ”En vaatinut koskaan liikaa.”
• ”Olin lapsi. Lapsi, jolla oli tarpeita.”

Tämä oivallus voi vapauttaa.
Ja sattua.
Ja parantaa.

Lopuksi

Narsisti ei pysty emotionaalisesti turvalliseen vanhemmuuteen.
Ei siksi, että hän olisi paha, vaan koska hänellä ei ole tervettä kykyä kiintyä ja olla yhteydessä. Lapsi tarvitsee turvaa, ymmärrystä, ohjausta ja kärsivällisyyttä.
Narsisti tarvitsee ihailua, kontrollia ja yleisön.

Näitä kahta ei voi saada samaan aikaan.

Narsististen vanhempien lapset ansaitsevat myötätuntoa – koska he ovat selvinneet jostain, mitä moni muu ei edes tunnista. Ja monista näistä lapsista tulee aikuisia, joiden täytyy opetella rakkaus uudella tavalla: hitaasti, tietoisesti, tuen ja kärsivällisyyden kanssa.

He eivät ole rikki.
Heitä ei vain koskaan nähty kunnolla.