Sanotaan, että kaikki tapahtuu syystä. Ja että se ihminen, jonka on tarkoitus jäädä, myös jää.
Kuinka monta kertaa minua muistutettiinkaan siitä? Se tuntui rikkinäiseltä levyltä, joka pyöri uudestaan ja uudestaan.
En koskaan uskonut ketään, joka sanoi edes jotain siihen suuntaan. Nostin muurit ympärilleni.
“Lakkaa sanomasta, että hän tulee takaisin, jos niin on tarkoitettu!” sanoin sen niin monta kertaa.
Ystäväni. Perheeni. Kaikki halusivat vakuuttaa minut siitä, että jos hän olisi se oikea, hän kyllä palaisi.
Meidän eromme oli kamala
Kuvittele, miten raskas se ero oli, jonka kävimme läpi. Sydämeni oli palasina ja silmäni kirvelivät kaikista niistä kyynelistä.
Sillä hetkellä, kun hän käveli ovesta ulos, hän vei sydämeni mukanaan. Hän otti kaiken, minkä pystyi, ja jätti minut yksin taistelemaan maailmaa vastaan.
Seuraavana päivänä yllätyin itsekin siitä, miten normaalisti pystyin käyttäytymään ihmisten seurassa. Menin töihin kuin kaikki olisi hyvin.
Kukaan ei nähnyt kipua kasvoiltani, eikä kukaan niistä ihmisistä voinut tuntea sitä kipua, johon heräsin sinä aamuna.
Hänen villapaitansa oli yhä vaatekaappini perällä. Se oli hautautunut jonnekin kaikkien vaatteideni väliin, mutta se oli edelleen siellä.
Sen olemassaolo toi minulle valtavasti turvaa. Ajattelin, että jonain päivänä hän haluaisi sen takaisin, että hän ottaisi minuun yhteyttä sen takia. Ainakin sen villapaidan hän varmasti haluaisi takaisin.
Jonkin ajan kuluttua hänen tuoksunsa alkoi kadota asunnosta, jossa olimme aiemmin asuneet yhdessä.
Jostain syystä juuri se särki sydämeni eniten, koska halusin sen tuoksun jäävän.
Harkitsin jopa ostavani sitä hajuvettä, jota hän käytti silloin kun olimme yhdessä, jotta minulla olisi edes jokin muisto meidän yhteisestä ajastamme.
Tietenkin olin vahvempi kuin se, ja olin itsestäni todella ylpeä, vaikka rintaani poltti tarve tuntea hänen läsnäolonsa.
Vaikka sitten vain hänen tuoksunsa muodossa.
Kun rakastuin häneen, näin meidät yhdessä ikuisesti. Minulle ei ollut ketään muuta, jonka olisin halunnut.
Se päivä, jolloin rakastuin häneen, oli päivä, jolloin hän teki kaikista muista minulle mahdottomia
Hän oli ymmärtäväinen, rakastava ja huolehtiva. Hänen kiintymyksensä näkyi kaikessa, mitä hän teki, ja se oli selvää myös ihmisille meidän ympärillämme.
Kaikki tiesivät, että hän rakasti myös minua.
Joten kun yritin rakastua uudelleen, vertasin jokaista uutta miestä häneen. Se oli iso virhe, koska kukaan ei ollut niin kuin hän, eikä ketään voinut verrata häneen. Ei koskaan.
Suhteeni eivät kestäneet kauan. Odotin häntä koko ajan, vaikka en sitä itse edes tajunnut. Halusin vain hänet vierelleni.
Hän ei tiennyt, että rukoilin hänen palaavan, mutta en uskonut, että hän ottaisi minut takaisin, jos olisin itse se, joka ojentaisi käden ensin.
Minä rukoilin. Hän ei tiennyt, kuinka paljon toivoin, että hän palaisi ja pyytäisi minua yrittämään vielä kerran.
Oli niin paljon asioita, joita en pystynyt sanomaan hänelle. Halusin hänen tietävän, miten paljon pelkäsin menettäväni hänet lopullisesti.
Halusin näyttää hänelle, kuinka paljon enemmän pystyin häntä rakastamaan.
Jokainen, joka katsoi minua vähänkin tarkemmin, näki, kuinka paljon rakastin häntä edelleen.
Ajan myötä en enää oikein uskonut, että hän tulisi takaisin. En koskaan lakannut rukoilemasta sitä, mutta uskoni horjui.
Mutta Jumala kuuli rukoukseni.
Tajusin sen, kun koputus olkapäälle keskellä täyttä kahvilaa melkein salpasi hengitykseni
Sanotaan, että kun tapaat sielunkumppanisi, voit melkein kuulla kellojen soivan.
No, se ei ollut ensimmäinen kerta, kun tapasin hänet, mutta se oli ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun näin hänet.
Aika pysähtyi, ja vannon, että kuulin kellojen soivan. Tunsin, kuinka jalkani horjahtivat ja sydämeni jätti lyönnin väliin.
Ensimmäinen ajatus päässäni oli: “Onko hän aina ollut noin kaunis?
Hän sanoi nähneensä minut ja halunneensa vain tulla moikkaamaan, mutta lopulta löysimme yhdessä pöydän ja jäimme siihen tunneiksi.
En muista, milloin viimeksi olin kiinnittänyt ulkonäkööni niin paljon huomiota.
Halusin, että hän pitäisi minua vielä kauniimpana kuin ennen, mutta häntä ei tuntunut kiinnostavan niinkään se, miltä näytin. Hän kuunteli minua ja tarttui jokaiseen sanaani.
Erosimme sinä päivänä luvaten nähdä pian uudelleen.
“Sinulla on vielä sama puhelinnumero?”, hän kysyi, ja sydämeni jätti lyönnin väliin ties kuinka monetta kertaa.
Kotimatkalla yritin koota itseäni. Yritin saada ajatukseni järjestykseen enkä voinut uskoa, että rukouksiini oli oikeasti vastattu.
Epäilijät sanoivat minulle, ettei minun pitäisi antaa hänelle toista mahdollisuutta, ettei rakkaus toimi niin.
Mutta minä tiesin, ettei sydämeni voisi koskaan kuulua kenellekään muulle kuin hänelle. Se oli aina kuulunut hänelle.
Tutustuimme toisiimme kokonaan uudelleen. Olimme kuin vieraita, joilla oli yhteinen menneisyys.
Hän halusi, että pitäisin villapaidan
Silloin hän kertoi minulle, ettei hänkään ollut pystynyt lakkaamaan ajattelemasta minua. Pelko oli estänyt meitä palaamasta yhteen.
Hän oli pelännyt pyytää toista mahdollisuutta, koska ei tiennyt, ottaisinko hänet takaisin. Hän pelkäsi sitä, miten vahvoja hänen tunteensa minua kohtaan olivat. Ja minä pelkäsin, ettei hän rakastanut minua lainkaan.
Nauroimme sille, miten typerästi olimme käyttäytyneet, ja sinä iltana menimme kotiin toistemme käsivarsilla.
Ihminen palaa takaisin, jos hänen on tarkoitus olla elämässäsi
Minun tarinani ei ole mitään muuta kuin lempeä muistutus siitä, että ihminen palaa takaisin, jos hänen on tarkoitus olla elämässäsi.
Sinäkin löydät sen oikean.
Niissä hetkissä, kun epäilet suhdettasi, niissä hetkissä, kun ajattelet, ettette te kaksi enää koskaan löydä takaisin toistenne luo, muista, että on joku, joka kuulee rukouksesi.
Tulee aikoja, jolloin epäilet hänen rakkauttaan sinua kohtaan, mutta jos niin on tarkoitettu, te kaksi tulette olemaan yhdessä.
Mikään ei voi erottaa teitä, jos jokin suurempi voima on sitonut sielunne toisiinsa.