Useimmat suhteet alkavat kuin sadusta, ja niin alkoi minunkin.
En ollut koskaan ajatellut, että voisin olla niin onnellinen, enkä halunnut sen loppuvan koskaan. Mutta niin siinä kävi.
Joskus tulevaisuutemme näytti valoisalta ja rajattomalta, ja sitten yhtäkkiä yllämme roikkui synkkä pilvi.
Ensin hän sai minut tuntemaan, että ansaitsin kaiken hyvän. Sitten hän sai minut tuntemaan, etten ollut mitenkään erityinen – ja silti jäin.
Ja tässä syy:
1. HÄN SAI MINUT JOSKUS TUNTEMAAN ITSENI ERITYISEKSI.
Kaipasin sitä tunnetta ihan hirveästi.
En uskonut, että kukaan muu voisi koskaan saada minua tuntemaan niin. En myöskään ollut tarpeeksi itsevarma uskoakseni, että joku toinen pitäisi minua erityisenä sen jälkeen, kun lähtisin hänen luotaan.
Alussa olin vahva, mutta ajan myötä minusta tuli heikko ja takertuva.
Ajattelin, ettei elämäni merkitsisi mitään ilman häntä ja etten osaisi rakastaa itseäni, jos hän ei olisi siinä.
Olin todella väärässä, mutta sillä hetkellä se tuntui minusta totuudelta.
2. JOSKUS ME RAKASTIMME TOISIAMME OIKEASTI.
Oli vaikea hyväksyä, ettei hän enää rakastanut minua.
Minä rakastin häntä edelleen, ainakin jollain tasolla.
Luulin, että rakastaisimme toisiamme aina, enkä ymmärtänyt, miten hänen tunteensa saattoivat yhtäkkiä kadota.
Olin tullut riippuvaiseksi suhteestamme, ja vaikeinta oli hyväksyä, ettei se rakkaus, jonka olin luullut olevan molemminpuolista, enää ollutkaan sitä.
3. TOIVOIN, ETTÄ HÄNESTÄ TULISI TAAS SE MIES, JOHON RAKASTUIN.
En halunnut olla sen tyypin kanssa, joksi hän oli muuttunut.
Minua ei kiinnostanut mies, joka halusi vain juhlia ja välitti aivan liikaa siitä, mitä hänen uudet kaverinsa ajattelivat.
Halusin sen miehen, joka halusi vain olla minun kanssani ja jolla oli hauskaa, teimme me mitä tahansa.
Haaveilin miehestä, jota muiden mielipiteet eivät hetkauttaneet, mutta en tajunnut, että se mies oli poissa lopullisesti.
4. LUULIN, ETTÄ SE OLI VAIN VAIHE.
Olimme nuoria, ja ajattelin, että hän kävi vain läpi sitä parikymppisten vaihetta, jossa kaverit tuntuvat tärkeämmiltä kuin tyttöystävä.
Luulin, että hän oli vain siinä kohdassa elämää, jossa ulkona käyminen tuntui hauskemmalta kuin aloilleen asettuminen.
Uskoin vilpittömästi, että hän kasvaisi siitä yli ja palaisi vielä luokseni.
Olin niin naiivi, ja pahinta on, että luulin hänen rinnallaan pysymisen tekevän minusta vahvan.
5. EN TAJUNNUT, ETTÄ HÄN OLI JO PÄÄSSYT MINUSTA YLI.
Sitä oli vaikea ymmärtää.
Hän oli jo käynyt läpi meidän eromme suruprosessin ja jatkanut eteenpäin, vaikka olimme vielä tavallaan yhdessä.
Minä taistelin meidän puolestamme, ja hän alkoi irrottautua.
Luulin, että se oli vain yksi este matkalla, mutta oikeasti se oli loppu – en vain halunnut hyväksyä sitä.
Minulla ei ollut voimaa myöntää, ettei tämä ero ollut väliaikainen.
Se oli ohi.
6. KAIPASIN SITÄ PARIA, JOKA ME ENNEN OLIMME.
Ajattelin, että voisimme olla vielä sellaisia, mutta emme voineet.
Emme olleet enää ne samat nuoret ihmiset, jotka rakastuivat toisiinsa kauan sitten.
Luulin, että voisimme löytää toisemme uudelleen ja että kaikki voisi palata ennalleen, mutta emme olleet enää se pari, emmekä tulisi koskaan olemaan.
Kaiken sen ajan jälkeen olin kiintynyt siihen, millaisia olimme yhdessä, ja olin unohtanut, kuka olin yksin omana itsenäni.
7. LUULIN, ETTÄ HÄN OLI SE OIKEA.
Uskoin oikeasti, että olisimme yhdessä ikuisesti, ja oli aika, jolloin hänkin ajatteli niin.
Oli vaikea päästää irti siitä ajatuksesta ja unohtaa kaikki suunnitelmat, joita olimme tehneet.
Muistin kaikki hänen lupauksensa, ja sitten aloin tajuta, että hän oli valehdellut minulle kerta toisensa jälkeen.
Oli vaikea erottaa toisistaan se, minkä halusin olevan totta, ja se, mikä oikeasti oli totta.
En elänyt todellisuudessa, vaan unelmassa siitä, millaiseksi olin kuvitellut meidän elämämme.
8. SUHTEEMME OLI ELÄMÄNI TÄRKEIN ASIA.
Elämäni pyöri sen ympärillä, mitä me olimme toisillemme.
Suunnittelin omat menoni hänen aikataulunsa mukaan.
Hoidin asioita silloin, kun hän oli kiireinen, ja pudotin kaiken käsistäni heti, kun hän tarvitsi minua.
Laitoin hänet etusijalle ja ajattelin, että niin jokainen hyvä kumppani tekee.
Asetin meidät kaiken edelle ja kadotin samalla itseni.
9. EN USKONUT, ETTÄ LÖYTÄISIN KOSKAAN KETÄÄN MUUTA.
Olen aika valikoiva, ja jos en tunne yhteyttä muutamassa minuutissa, en jää tuhlaamaan aikaani.
Minusta on aina tuntunut, että minua on jotenkin vaikea rakastaa – ei siksi, etten rakastaisi itseäni, vaan koska en vain ole samanlainen kuin muut naiset.
Kesti pitkään päästä elämässä eteenpäin ja löytää sen jälkeen joku toinen, mutta lopulta se tapahtui.
Siinä missä exäni sai minut tuntemaan, etten ollut minkään arvoinen, nykyinen kumppanini tietää, että olen hänelle kaikki kaikessa. Ja se ero on valtava.
10. LUULIN, ETTÄ HÄN TEKI MINUT ONNELLISEKSI.
Luulin, että onnellisuuteni riippui siitä, olinko hänen kanssaan vai en.
En ajatellut, että oma onnellisuuteni oli minun omissa käsissäni. En tajunnut, etten tarvinnut häntä.
Minusta tuli riippuvainen hänestä ja suhteesta.
Jos hän oli onnellinen, minäkin olin onnellinen.
En enää tuntenut mitään itseäni kohtaan, vaan kaikki tunteeni pyörivät hänen ympärillään.
En ollut enää oma itseni, koska mielessäni kaikki oli vain “me”.
11. PELKÄSIN ALOITTAA ALUSTA.
Olin al alkanut pelätä tuntematonta.
Tunsin oloni turvalliseksi suhteessa.
Olin tottunut siihen – niin tottunut, että jopa erilainen tapa elää alkoi pelottaa.
En halunnut kulkea taas elämän läpi sinkkuna.
Pelkäsin olla se itsenäinen tyttö, joka joskus olin.
Olin ennen vahva nainen, mutta suhteeni häneen vei minulta sen voiman. Ja vasta hänen menettämisensä pakotti minut lopulta löytämään sen saman voiman takaisin.
