Joskus ikävöit ihmistä, vaikka tiedät tasan tarkkaan, kuinka pahasti hän satutti sua. Muistat hänen lämpönsä, sanansa ja ne ensimmäiset viikot, jolloin kaikki tuntui kevyeltä, intensiiviseltä ja melkein epätodellisen ihanalta.
Sitten alat miettiä, miksi sydämesi roikkuu yhä kiinni ihmisessä, joka vei sulta niin paljon.
Vastaus sattuu usein enemmän kuin itse ero: et välttämättä ikävöi sitä ihmistä, joka oikeasti oli edessäsi. Ikävöit sitä versiota, jonka hän näytti sulle alussa.
Sitä huomaavaista, rakastavaa ja näennäisen syvästi yhteydessä olevaa kumppania, joka tuntui tietävän juuri, mitä tarvitsit.
Kun läheisyys, ihannointi, vähättely, syyllistäminen ja kontrolli vuorottelevat jatkuvasti, voi syntyä tunneside, joka pysyy kiinni vielä pitkään suhteen päättymisen jälkeen.
Silloin et sure vain suhdetta. Suret tulevaisuutta, joka sulle luvattiin, ja ihmistä, jota ei ehkä koskaan oikeasti ollut olemassa.
Ikävöit sitä versiota, joka hän oli alussa
Alussa hän oli huomaavainen. Hän halusi tietää susta kaiken, muisti pienetkin asiat ja sai sut tuntemaan, että joku vihdoin näki sut kokonaan.
Ehkä hän sanoi, ettei ollut koskaan tuntenut näin. Ehkä hän puhui jo varhain yhteisestä tulevaisuudesta ja kutsui teidän yhteyttänne poikkeukselliseksi.
Se intensiteetti tuntui rakkaudelta.
Myöhemmin hänestä tuli kylmempi, arvaamattomampi tai kriittisempi. Silti muisto alusta jäi vahvaksi.
Joka kerta, kun hän oli hetken taas hellä, ajattelit, että se vanha ihminen oli palannut. Uskottelit itsellesi, että suhde täytyy vain korjata, jotta pääsisitte takaisin siihen, mitä alussa oli.
Juuri tuo toivo voi pitää sut kiinni pitkään.
Vertaat tämän päivän satuttavaa kumppania siihen silloiseen hurmaavaan versioon.
Mutta ehkä kyse ei ollut kahdesta eri ihmisestä. Ehkä se ensimmäinen versio oli vain se, jonka tarkoitus oli saada sut sitoutumaan.
Sen hyväksyminen tekee kipeää. Se tarkoittaa, ettet voi jäädä odottamaan hänen paluutaan. Ihminen, jota kaipaat, ei ehkä koskaan ollut pysyvästi aito.
Suret tulevaisuutta, jonka hän sulle lupasi
Narsistisesti värittyneissä suhteissa eletään usein suurten mielikuvien varassa. Yhteiset matkat, uusi koti, perhe tai elämä, jossa kaikki vihdoin muuttuu hyväksi.
Nämä lupaukset antavat toivoa ja saavat suhteen tuntumaan suuremmalta kuin se, mitä arjessa oikeasti tapahtuu.
Et rakastanut vain häntä. Rakastit myös sitä elämää, jonka hän piirsi teille mielessään.
Eron jälkeen ei siis katoa vain kumppani. Kokonainen tulevaisuus romahtaa. Suunnitelmat, jotka tuntuivat jo melkein muistoilta, eivät yhtäkkiä olekaan olemassa.
Se voi selittää, miksi haluat hänet takaisin, vaikka tiedät, että suhde teki sulle pahaa.
Ehkä et oikeasti kaipaa takaisin riitoihin, kylmyyteen tai hämmennykseen. Kaipaat takaisin siihen lupaukseen, että jonain päivänä kaikki olisi toisin.
Mutta lupaus ei ole yhteinen tulevaisuus. Siitä tulee todellinen vasta silloin, kun sen mukana tulee tekoja, luotettavuutta ja kunnioitusta.
Saat surra sitä menetettyä mielikuvaa. Mutta sun ei tarvitse palata ihmisen luo, joka käytti sitä pitääkseen sut kiinni.
Sekoitat helpotuksen rakkauteen
Etäisten päivien jälkeen lämpö palasi yhtäkkiä. Riidan jälkeen tuli hellyyttä, kauniita sanoja tai anteeksipyyntö.
Nuo hetket tuntuivat erityisen voimakkailta, koska olit ollut tunnetasolla nälkiintynyt.
Ajattelit, että rakkaus oli palannut.
Todellisuudessa tunsit ehkä ennen kaikkea helpotusta. Jännitys hellitti. Menettämisen pelko hiljeni hetkeksi. Kehosi sai hengittää.
Juuri näin voi syntyä vahva emotionaalinen riippuvuus. Alat odottaa seuraavaa hyvää hetkeä, koska se saa huonojen vaiheiden kivun hetkeksi katoamaan.
Mitä harvinaisemmaksi lämpö käy, sitä arvokkaammalta se alkaa tuntua.
Eron jälkeen ikävöit tätä vaihtelua. Et siksi, että se olisi ollut tervettä, vaan koska hermostosi oli tottunut siihen.
Siksi rauha voi aluksi tuntua tyhjältä. Se ei automaattisesti tarkoita, että suuri rakkaus puuttuu. Puuttuu tuttu vuoristorata, jossa pelko, toivo ja helpotus vuorottelivat.
Paraneminen tuntuu alussa usein yllättävän tavalliselta. Ei dramaattisia viestejä. Ei äkillisiä rakkaudentunnustuksia.
Vain rauhaa. Vasta myöhemmin huomaat, ettei se rauha ollut tyhjyyttä vaan turvaa.
Ikävöit sitä, millaisena näit itsesi hänen silmiensä kautta
Alussa tunsit olevasi erityinen. Ehkä hän sanoi, että olit kauniimpi, fiksumpi tai vahvempi kuin kukaan ennen sua.
Hänen ihailunsa sai sut tuntemaan, että olit vihdoin saanut sen arvon, jota olit ehkä etsinyt pitkään.
Myöhemmin hän vei juuri tuon vahvistuksen pois.
Yhtäkkiä olit muka liian herkkä, liian vaativa tai et enää sama ihminen. Aloit taistella siitä katseesta, jolla hän oli nähnyt sut alussa.
Halusit todistaa, että olet yhä rakastamisen arvoinen.
Siksi eron jälkeen et ehkä ikävöi vain häntä. Ikävöit sitä tunnetta, jonka hänen huomionsa sai sussa aikaan.
Mutta sun arvosi ei koskaan syntynyt hänen silmissään. Se oli olemassa jo ennen häntä. Hänen ihailunsa ei luonut sitä, eikä hänen vähättelynsä voinut tuhota sitä.
Paraneminen alkaa, kun et enää arvioi itseäsi hänen vaihtelevien reaktioidensa kautta. Sun ei tarvitse muuttua takaisin ihmiseksi, jota hän alussa ylisti.
Saat löytää sen ihmisen, joka olet ilman hänen arviotaan.
Saat surra illuusiota ja silti jatkaa eteenpäin
On helppo hävetä sitä, että ikävöi. Ystävät saattavat kysyä, miksi ajattelet häntä vieläkin.
Et itsekään ymmärrä, miksi sydämesi kaipaa takaisin ihmistä, josta järkesi on jo pitkään varoittanut sua.
Mutta tunteet eivät katoa vain siksi, että totuus on tullut selväksi.
Saat olla surullinen. Saat pitää kiinni kauniista muistoista. Saat ikävöidä sitä, mihin uskoit, ilman että sun täytyy palata takaisin.
Tärkein askel on nimetä kaipuu oikein. Ikävöitkö todella häntä? Vai ikävöitkö turvaa, läheisyyttä, toivoa ja sitä versiota itsestäsi, joka tunsi olevansa rakastettu?
Kaiken tämän voit löytää uudelleen. Ehkä vain et hänen luotaan.
Ihminen, jota hän esitti sulle, saattoi olla pelkkä rooli. Sun tunteesi olivat silti aitoja. Sun rakkautesi oli aitoa. Sun toivosi oli aitoa. Se, että joku käytti niitä hyväksi, ei tee niistä arvottomia.
Sun ei tarvitse kieltää menneisyyttäsi vapautuaksesi. Saat katsoa sitä ja sanoa: en enää usko siihen illuusioon, mutta annan itselleni anteeksi sen, että joskus uskoin.
Et ikävöi narsistia. Ikävöit ihmistä, jonka näit hänessä.
Ja kun ymmärrät sen, sydämesi alkaa hitaasti lakata odottamasta hänen paluutaan. Sen sijaan se alkaa odottaa omaa elämääsi. Ja se on todellista vapautta.