Sä päästit musta irti.
Ja heti kun mä edes harkitsin tekeväni samoin, sä tulit takaisin satuttamaan mua uudestaan.
Välillä tuntui oikeasti siltä, että olin vain lelu sun lapsellisissa käsissä.
Sä nostit mut ylös ja leikit hetken rauhassa.
Mutta yhtäkkiä heitit mut syrjään, ihan kuin en olisi ollut minkään arvoinen.
Olin aina varovainen rakkauden kanssa.
Pidin huolen siitä, että olin turvassa eikä kukaan päässyt lähellekään mun sydäntä.
Mutta kun tapasin sut… en vieläkään osaa kuvailla sitä tunnetta.
En ollut koskaan tuntenut mitään sellaista.
Sä sait mun muurit romahtamaan.
Rakastuin suhun ihan liian nopeasti. En edes tajunnut, mitä oli tapahtumassa.
Tunsin oloni vain turvalliseksi sun sylissä, ihan kuin mulle ei voisi tapahtua mitään, ihan kuin sä jäisit.
Olin onnellinen. Mulla oli hyvä olla.
Mutta mun ei olisi koskaan pitänyt laskea muurejani niin nopeasti.
Nyt se sattuu niin paljon.
Sä et ole se mies, joksi mä sua luulin. Sä olet vain hemmoteltu lapsi, joka kuvittelee ansaitsevansa kaiken.
Sä satutit mua syvältä ja tulit sitten takaisin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Hetken aikaa kaikki oli taas rauhallista ja seesteistä, mutta sitten myrsky iski uudestaan ja ukkonen jyrähti.
Sä et koskaan pysynyt poissa kovin pitkään, jokin veti sut aina takaisin mun luo.
Ihan niin kuin se veti mua sun luo. Mä luulin, että tämä oli rakkautta.
Sä sanoit aina, että parantaisit itsesi.
Sulla oli paljon ongelmia, ja suurin osa niistä oli sun sisällä.
Sä sanoit, että muuttuisit mun takia.
Että mun rakkauteni muuttaisi sut.
Mutta niin ei ole vieläkään tapahtunut. Eikä koskaan tapahdu.
Seuraavalla kerralla sä olisit vain vielä pahempi.
Silti mä rakastin sua. Hyvässä ja pahassa.
Ei ole ihme, että ajattelin niin. Me oltiin täysin koukussa toisiimme. Meillä oli intohimoa, sellaista mitä harvoin näkee.
Ikävöin sitä, miten sain suudella sua. Se oli oikeasti jotain ihan poikkeuksellista.
Me suudeltiin toisiamme niin kuin se olisi ollut ainoa tapa pysyä hengissä.
Mutta se ei riittänyt. Se ei koskaan riittänyt.
Mä tarvitsen kaiken. Sun sydämen. Sun kehon. Sun sielun.
Yksi noista kolmesta ei riitä.
Mä järkeilin. Kävin mielessäni kaiken läpi ja yritin laittaa asiat järjestykseen.
Mä tiesin, ettet ollut hyväksi mulle.
Sä kirjaimellisesti hajotit mua. Sisältä ja ulkoa.
Sä pidit mua itsestäänselvyytenä. Kohtelit mua epäkunnioittavasti ja sait mut tuntemaan, etten ole minkään arvoinen.
Jos rakastaa jotakuta, niin kuin sä väitit rakastavasi mua, ei tee tällaisia asioita.
Ei lähdetä aina uudestaan ja tulla sitten takaisin. Silloin jäädään, tapahtui mitä tahansa.
Sanoin sen sulle sata kertaa.
Mun pää tietää sen.
Mun pää on jo hyväksynyt sen, ettei meistä enää koskaan tule meitä.
Mutta mun sydän….
Jokainen sirpale mun särkyneestä sydämestä rakastaa sua edelleen.
Se ei vain suostu päästämään susta irti.
