Kunpa mulla olisi vastaus kaikkeen. Kunpa voisin vain kurkata tulevaisuuteen ja nähdä, että sä olet se ihminen, jonka kanssa vietän loppuelämäni.
Haluaisin olla täysin varma siitä, että sitten kun olen vanha ja ryppyinen, voin katsoa taaksepäin täyteen ja onnelliseen elämään, jonka elin sun kanssa.
Lue myös:
Mutta en mä voi tehdä niin. Enkä aio pakottaa sitä tapahtumaan, koska mulle on ihan okei olla tietämättä.
En aio pakottaa vastauksia paljastumaan mulle. En aio etsiä vastauksia, vaikka tiedän, etten löydä niitä sulta, en itseltäni enkä keneltäkään muultakaan.
En aio kelata meidän tarinaa väkisin eteenpäin, koska en halua ottaa riskiä, että menetän kaiken. Siksi annan kohtalon johdattaa.
Päästän irti ja hyväksyn sen, mitä kohtalolla on meille varattuna. Annan meidän kulkea omia teitämme.
Annan meidän elää omia, erillisiä elämiämme. Takerrun vain siihen toivoon, että ehkä jonain päivänä löydämme taas takaisin toistemme luo.
Tiedän, että on ihan todellinen mahdollisuus, että sillä hetkellä kun päätämme seurata omia polkujamme ja omia haaveitamme, alamme ajautua erilleen.
Tiedän, että on ihan todellinen mahdollisuus, ettemme lopulta päädy yhteen. Mutta mun on silti pakko pitää kiinni tästä toivosta.
Mun on pakko jatkaa uskomista siihen, että sä ja minä saamme sen satumaisen lopun, jota me yhdessä toivomme.
Mun on pidettävä kiinni ajatuksesta, että jos kaksi ihmistä on oikeasti tarkoitettu toisilleen, he löytävät lopulta keinon saada sen onnistumaan.
Toki voit sanoa, että olen vain naiivi ja epäkypsä. Voit sanoa, että takerrun lapsellisiin haaveisiin. Voit sanoa, että olen luultavasti vain sokean optimistinen.
Mutta rehellisesti, se ei oikeastaan haittaa mua. Uskon, että saan tehdä sen, minkä koen oikeaksi. Saan tavoitella elämää, jonka uskon ansaitsevani. Uskon, että voin antaa sun olla vapaa ja kulkea myös omaa tietäsi.
Ja uskon myös, että riippumatta siitä, mitä lopulta teemme tai minne päädymme, löydämme aina tien takaisin toistemme sydämiin ja elämiin, jos kohtalo niin tahtoo.
Haluan yhä uskoa, että niin kauan kuin kohtalo on meidän puolellamme, millään muulla ei ole oikeasti väliä.
Uskon siihen, että jotkut asiat on ennalta määrätty. Uskon kohtaloon. Uskon meihin.
Kaikki muu on vain taustamelua. Kaikki muu on vain häiriötekijä. Aion uskoa, että sä ja minä löydämme tavan toteuttaa meidän yhteiset unelmamme.
Mutta totuus on, ettei mulla oikeastaan ole paljon vaihtoehtoja. En voi enää tarttua mihinkään muuhun.
Ja ehkä juuri siksi olen niin varma siitä, että sä ja minä pystymme löytämään takaisin toistemme luo. Koska uskon suhun niin paljon. Koska uskon itseeni niin paljon.
Uskon meihin niin vahvasti, etten aio säikähtää mitään haasteita tai vaikeuksia. En pelkää. En tunne itseäni uhatuksi millään tavalla.
Uskon oikeasti, että kun johonkin tai johonkuhun uskoo tarpeeksi paljon, löytää aina keinon tehdä siitä uskosta totta.
Silti ymmärrän myös sen, että ajoituksella on valtava merkitys. Voin uskoa, että me päädymme lopulta yhteen, mutta en voi olla varma siitä, milloin se tapahtuu.
Se, että haluan meidän olevan yhdessä nyt, ei tarkoita, että niin käy juuri nyt. Ajoitus ei ole mun käsissäni, ja siksi mun täytyy oppia olemaan kärsivällinen.
Niinpä kumpikin meistä kulkee omaa tietään. Kumpikin meistä elää omaa elämäänsä. Meidän täytyy löytää itsemme ennen kuin voimme löytää toisemme uudelleen.
Uskon oikeasti, että kaksi ihmistä, jotka on tarkoitettu toisilleen, päätyvät lopulta yhteen. Eikä sillä ole väliä, millaiset olosuhteet ovat.
Vaikka välillämme olisi etäisyyttä, rajoja ja muita ihmisiä, olosuhteilla ei silti ole lopulta väliä. Koska pidän yhä kiinni siitä uskosta, ettei mikään niistä ratkaise kaikkea. Pidän yhä kiinni siitä uskosta, että jonain päivänä me saamme tämän menemään oikein.
Tarkoitan, että sehän on oikeastaan kaikki, mitä mulla on. Ja kun uskoo johonkuhun niin paljon, kaikki mikä näyttää monimutkaiselta, ei yhtäkkiä tunnukaan enää niin monimutkaiselta. Sen selvittää. Sen saa toimimaan.
Me olemme olleet toistemme elämän pysyvin asia.
Sillä kaiken ytimessä ei ole vain rakkaus, joka joskus tuli ja meni, vaan selittämätön yhteys. Ystävyys. Side. Aito välittäminen toisesta, aina. Jokin, mikä piti meidät mukana toistemme elämässä niin pitkään.
Ehkä meidät on tarkoitettu toisillemme siksi, että olemme tavallamme rakentaneet toisiamme.
Jos purkaisin itseni palasiin, löytäisin niistä todisteita siitä, että sä olet ollut siellä. Tavallaan et siis koskaan oikeasti lähtenyt.
Vaikka elämä täyttää mut epäilyksillä ja peloilla, joskus olen silti varma vain susta. Olen varma siitä, että niin kauan kuin olet mun rinnallani, kaikki järjestyy.
Ehkä meidän aikamme ei ole vielä nyt. Ehkä ikuisuus ei ole vielä meitä varten. Ja se on ihan okei. En ole huolissani.
Tiedätkö miksi? Koska tiedän, ettei tämä yhteys meidän välillä haalistu ajan tai välimatkan takia. Tiedän, ettei tämä yhteys katoa vain siksi, että lähdemme eri suuntiin.
Tämä yhteys ei haalistu, vaikka aikaa kuluisi kuinka paljon, vaikka elämässämme muuttuisi kuinka moni asia tai vaikka näkisimme ihmisten tulevan ja menevän.
Tiedän, että meidän rakkautemme on tarpeeksi vahva johdattamaan meidät vielä joskus takaisin toistemme elämään.
Toki tie ikuisuuteen ei tule olemaan helpoin mahdollinen. Mutta se ei tunnu niin isolta asialta, kun tiedän, että se ikuisuus tulee joka tapauksessa.
