Yhtenä hetkenä vedät mut lähelle ja seuraavana työnnät mut pois. Tajuatko yhtään, miltä se musta tuntuu? Ymmärrätkö, että sä sekoitat mun päätä ja sydäntä?
Mä kaipaan tasaisuutta. Vihaan tätä edestakaisin vatvomista, jota sä teet. Me vietetään aikaa yhdessä ja kaikki tuntuu hyvältä.
Sä haluat mut ja mä haluan sut. Kun ollaan yhdessä, olet kiltti, rakastava ja maailman ihanin mies, mutta kun ollaan erillään, et vaivaudu edes kysymään, miten mulla menee.
Ja heti kun huomaat mun vetäytyvän, lähdet mun perään.
Mä vihaan sitä. Mä en jaksa mitään pelejä. Vihaan sitä, että sä kaipaat mua kunnolla vasta silloin, kun pelkäät menettäväsi mut. Silloin kun mä olen etäinen.
Mä tarvitsen enemmän kuin sanoja ja tyhjiä lupauksia. Tarvitsen enemmän kuin “Anna asioiden olla.”, “Nauti hetkestä, älä murehdi huomisesta”, “Etkö ole tyytyväinen siihen, miten asiat nyt ovat?”
En, en ole tyytyväinen nyt. Haluan, että kerrot mulle, missä me mennään. Olen kuullut kaikki tekosyyt jo aiemmin, enkä jaksa kuunnella niitä enää.
Jos välität musta niin paljon kuin sanot, en näe mitään muuta estettä kuin sun oman pelkosi.
Sä olet täynnä “entä jos” -ajatuksia. Niin olen minäkin. Mäkin pelkään.
Entä jos satutat mua? Entä jos kaikki menee pieleen? Entä jos löydät jonkun toisen? Entä jos särjet mun sydämen tavalla, johon kukaan muu ei ole koskaan pystynyt?
Tiedätkö mitä? Mä olen kyllästynyt myös näihin entä jos -juttuihin. Me ei voida tietää, mitä tulevaisuus tuo. Entä jos me oltaisiin yhdessä ihan mahtavia?
Entä jos meillä on jotain aitoa ja menetetään se pelkojen takia? Mä olen valmis ottamaan riskin. Olen valmis laittamaan pelkoni syrjään. Oletko sä valmis tekemään saman?
Toivon niin. Koska mä en odota enää kauan. Luulen, että olen odottanut jo enemmän kuin tarpeeksi.
Must tuntuu, että olen ollut tässä samassa tilanteessa jo jonkun toisen kanssa, enkä halua toistaa samaa kaavaa – miestä, joka on mukana vain puoliksi, puolittaisia lupauksia ja puolittaista rakkautta.
En halua käydä sitä läpi uudestaan. Kyse ei ole siitä, etten välittäisi susta. Välitän kyllä.
Enemmän kuin olen koskaan välittänyt kenestäkään, mutta sun täytyy ymmärtää, etten voi tyytyä vähempään kuin ansaitsen.
Mä olen oppinut läksyni menneisyydessä. En halua katsoa taaksepäin ja nähdä sua vain yhtenä opetuksena lisää.
Toivon, että sä olet enemmän. Tiedän, että voit olla enemmän. Tiedän, että me voidaan olla yhdessä jotain upeaa.
Jotenkin mä tunnen, että säkin tunnet sen – et vain ole myöntänyt sitä itsellesi. Toivon, että myönnät sen ennen kuin on liian myöhäistä. Ennen kuin mä luovutan meidän suhteen.
Sun tarvitsee vain ottaa mut syliin ja kertoa, että olet tässä täysillä mukana. Sitten voidaan edetä rauhassa. Askel kerrallaan.
Mun täytyy vain tietää, että sä olet mun. Että kutsut mua ylpeästi sun tyttöystäväksi tai esittelet mut ystävillesi.
Että olet valmis ottamaan riskin ja panostamaan meihin kaiken.
Joten tee päätös. Joko sä haluat mut tai et halua. Mä en halua enää roikkua sun kanssa jossain siinä välissä.
Vihaan tätä tilannetta, jossa me ollaan. Se tuntuu kidutukselta.
Se ei tee mua onnelliseksi eikä kokonaiseksi. Vihaan tätä “melkein”-rakkautta, jota sä annat mulle. Toivon, että tajuat mun ansaitsevan enemmän kuin melkein. Me ollaan parempia kuin “melkein”.